Tuorein sisältö

Turkulainen AvAciA lataa nuoruuden innolla Stam1na-sukuista mättöä niin että tuntuu

16.03.2023 klo 09.04 | Luettu: 587 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kolmesta turkulaisnuoresta muodostuva AvAciA-yhtye julkaisee mmodernia Stam1na-sukuista mättöä ja hieman jopa oriental-vaikutteista musiikkia Kuninkaalle-singlen muodossa.

Singlen on tuottanut mm. Stonen basisti-laulajana ja Stam1nan tuottajana tunnettu Janne Joutsenniemi.

"Oli palkitsevaa tehdä hommia tällaisten nuorten komeiden kollien kanssa, joilla lähtökohta musan tekemiseen on sama kuin itselläkin. Itse musiikki ja hyvät biisit on keskiössä ja se tuntuu tämän päivän musiikkivirrassa helvetin raikkaalta." Janne kertoo.

Nykyään parikymppiset miehet perustivat AvAciA-yhtyeen jo yli 10 vuotta sitten. Pitkään yhdessä keikkaillut rock-trio on esiintynyt muun muassa Ruisrockissa ja Saaristo Openissa sekä tehnyt ensimmäisen Itä-Euroopan kiertueensa vuonna 2018.

Bändin "Uusi maailmanjärjestys" -debyyttialbumi julkaistiin toukokuussa 2019 ja sitä on striimattu Spotifyssa lähes 150 000 kertaa. AvAciA on saanut osakseen myös kilpailumenestystä voitettuaan Suomen sekä pohjoismaiden Emergenza-bändikilpailun vuonna 2019. AvAciA eteni kilpailussa aina pohjoismaiden finaalista (Tanska) maailmanlaajuiseen finaaliin Taubertal-festivaaleille (Saksa) saakka.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Farrellyn veljesten ... Mestarit areenalla, ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova