Tuorein sisältö

Conan Barbaari alistuu Brett Ratnerin tahtoon

11.11.2008 klo 10.00 | Luettu: 4695 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kovasti kritisoitu, mutta tasaisen varmasti menestynyt Brett Ratner (X-Men: Viimeinen Kohtaaminen, Rush Hour -trilogia) käy viime hetken neuvotteluita Conan Barbaarin ohjaajan pestistä. Ratnerin mukaantulo saattaa lykätä pitkään työstettyä elokuvaa entistä kauemmas tulevaisuuteen, sillä Ratnerin odotetaan ohjaavan seuraavaksi Eddie Murphya toimintakomediassa Beverly Hills Kyttä 4. Studiot tosin tahtovat molemmat elokuvat julkaisukuntoon vuodeksi 2010.

Uuden Conanin kirjoittajat Joshua Oppenheimer ja Thomas Dean Donnelly ovat hakeneet inspiraatiota hahmon luojan Robert E. Howardin klassisista 1930-luvun Conan-tarinoista, joten kyseessä ei varsinaisesti ole uusi versio Arnold Schwarzeneggerin kuuluisasta elokuvasta. Kirjoittajat alkavat hioa tekstiään lisäillen siihen Ratnerin ideoita.

Conanin on määrä laajentua elokuvasarjaksi. Alkuperäinen sarja löi miekkansa kiveen jo ensimmäisessä jatko-osassa, joka oli suunnattu nuorelle yleisölle. Uuden sarjan aloitus tulee kantamaan yhdysvaltalaista ikärajaa R (K15-K18).

Brett Ratner:



Lähde: The Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Futista ja dinosauru... Rotusortoa vastustan... >

Keskustelut (4 viestiä)

Tseik

11.11.2008 klo 12.07

Jacko jammailee...
lainaa
Solid

Rekisteröitynyt 19.04.2007

11.11.2008 klo 15.42

Brett, ikuinen sankarini. Miehellä on visioita, ja tinkimätön tyyli tehdä elokuvia jolla on sanomaa sekä merkitystä.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

11.11.2008 klo 15.54

Ei ikinä tuollaista tyyppiä ohjaamaan Conania.
lainaa
Polttopullo

13.11.2008 klo 01.56

Jälleen taattua paskaa tulossa.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova