Tuorein sisältö

Anssi Kela kertaa somessa nykypäivän keikkailun kuvioita, heittää myös arvion omasta ryhmästään: 'Me olemme yksi Suomen kovimmista bändeistä'

12.04.2023 klo 14.25 | Luettu: 638 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anssi Kela kommentoi someviestissään nykypäivän keikkailun kuvioita.

Onhan tästä ollut juttua. Toiset käyttävät tukenaan taustanauhoja, enemmän tai vähemmän. Joidenkin artistien kohdalla taustat tulevat läppärin kovalevyltä. Okei, ei siinä mitään.

Anssi on kuitenkin yhtyeineen vanhan liiton miehiä, eli kaikki soitto tulee livenä.

"Nykyisin livemusiikki voi tarkoittaa monia eri asioita. On artisteja, joiden taustat tulevat kokonaan kovalevyltä: lavalla on vain laulajia, ja ehkä tanssijoita. Tai sitten ei ole edes niitä, vaan ainoastaan dj pulpettinsa takana. Tavallista on myös se, että lavalla on bändi, jonka soittoa ryyditetään lisäraidoilla, esim. taustalauluilla.

Sitten on vanha liitto, joka esiintyy ilman kovalevyjen apua.

Sinänsä näillä erilaisilla toteuttamistavoilla ole väliä. Tärkeintä on aina yhteisöllinen kokemus artistin ja yleisön välillä. Kohottava musiikkielämys voidaan saavuttaa monella tapaa. Ei ole oikeaa ja väärää"
.

Anssi kertoo perusteluita valinnalleen, miksi vanhan liiton mies ei käytä taustanauhoja.

"Minä ja yhtyeeni edustamme joka tapauksessa vanhaa kuppikuntaa. Olemme ylpeitä käsityöläisyydestämme: jokainen nuotti tulee sormistamme ja äänihuuliltamme. Biisit on sovitettu huolellisesti, mutta niiden annetaan kuitenkin elää: en koskaan laula ja soita kaikkea täysin samalla tavalla. Yllätyn myös joka keikalla siitä, mitä muut bändin tyypit soittavat. Musiikin tekeminen heidän kanssaan on hemmetin hauskaa. Uskallan sanoa sen ääneen: me olemme yksi Suomen kovimmista bändeistä".

Anssi erottaa toisistaan bändikeikat ja soolokeikat. Soolokeikoilla viisulista muotoutuu jokaisella kerralla omaan tahtiin, yleisön kanssa vuorovaikutuksessa. Bändikeikoilla, ja varsinkin pidemmillä kiertueilla järjestetympi kokonaisuus toimii parhaiten.

"Soolokeikoillani esiinnyn aina ilman biisilistaa, se syntyy yhdessä yleisön kanssa. Bändikeikat on kuitenkin betonoitu kullekin kiertueelle laadittuun, staattiseen virsitauluun. Syynä käytännölle on se, että haluamme aina esittää parhaan mahdollisen shown. Kun löytyy sellainen järjestys, missä kokonaisuus toimii tykeimmin, niin ei sitä tee mieli alkaa peukaloida. Listaa freesataan sitten, kun on taas uuden rundin aika".

Niin, ja mukana on jopa pari uutta viisua.

"Tällä kiertueella biisilistalla on ollut myös kaksi uutta laulua. Sekin on vanhaa liittoa: muinaisina aikoina bändit saattoivat soitella keikoilla uusia kappaleitaan. Se loppui, kun kaikki alkoi päätyä nettiin. Minä päätin nyt kuitenkin olla välittämättä siitä. Kyllä yleisö kestää sen, että vanhojen hittien seassa soitetaan myös jotain sellaista, mitä he eivät ole ennen kuulleet".

Toki niitä tuttujakin kappaleita soitetaan, lupaa Anssi.


14.4. Jyväskylä | Lutakko
15.4. Savonlinna | House of Olaf 21.4. Tahko | Kunkku
22.4. Nivala | Tuiskula



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ruisrockin artistili... Floor Jansen aloitti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova