Tuorein sisältö

Salatut Elämät ja Tähdet, tähdet -ohjelmasta tutun Konsta Hietasen suuri unelma toteutui

14.04.2023 klo 11.47 | Luettu: 691 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Konsta Hietasen suuri ja odotettu unelma on nyt toteutunut.

Hietasen debyyttilevy "Jälki" on julkaistu.

Albumia juhlitaan julkaisukeikalla artistin kotikonnuilla Lahdessa, tarkemmin Möysän Musaklubilla, 12.5.

Jälki-levystä on saatu esimakua singlejen Miinat, Yksi jää ja Päin helvettii myötä.

"Kappaleet ovat suurelta osin omaa käsialaa. Olen kirjoittanut tekstit ja säveltänyt biisit yhdessä Santtu Väänäsen ja Aki Sihvosen kanssa. He vastasivat myös tuotannoista. Olen säveltänyt ja sanoittanut tavalla tai toisella jo 15 vuotta, mutta levyn biisit ovat aika tuoreita".

Kappaleet kertovat muun muassa parisuhteista, itseensä uskomisesta, rohkeudesta ja tietenkin rakkaudesta.

Konsta Hietanen nousi julkisuuteen jo lapsena Tenavatähti-kisan voiton ja Poika ja Ilves -elokuvan myötä. Hietanen yllätti laulutaidoillaan suuren yleisön voittamalla Tähdet, tähdet -tv-kilpailun 2020. Lisäksi hän on yli kolmen vuoden ajan tähdittänyt suosittua Salatut elämät -televisiosarjaa. Hietanen on mukana kisaamassa toistamiseen parhaillaan käynnissä olevalla Tähdet, tähdet -kaudella.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tämä albumi on korke... Allas Sea Poolin juh... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova