Tuorein sisältö

Tuomas Holopainen kommentoi Nightwish-Anetten lavapakoa

15.11.2008 klo 10.52 | Luettu: 15379 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Nightwishin nokkamies Tuomas Holopainen on kommentoinut bändin Brasilian Belo Horizonessa soitettua keikkaa, joka päättyi Anette Olzonin osalta lavalta poistumiseen ennen aikojaan. Anette lähti lavalta kesken The Poet and the Pendulum-biisin jättäen Marco Hietalan yksin vokaalivastuuseen.

Anette selitti myöhemmin syyksi äänen menetyksen. Nainen joutui paniikkiin huomatessaan ääniongelmat ja pakeni lavalta. Syyksi on myös epäilty kovia henkisiä paineita ja jopa savukoneen aiheuttamaa ongelmaa. Myös paikallisten fanien käytös aiheutti Anettelle ongelmia - keskisormea vilauteltiin avoimesti.

Tuomas Holopainen kommentoi asiaa O Povo Onlinelle seuraavasti.

- Anette menetti hermonsa fanien käytökselle. Yleisön joukosta huudettiin ex-vokalisti Tarja Turusen nimeä ja näyteltiin keskisormea. Normaalisti Anette pystyy hallitsemaan kyseiset tilanteet, hänellä on vahva itsetunto. Fanien ja julkisuuden aikaansaama kritiikki ja paine oli tällä kertaa liikaa. Hän koki lyhyen epätoivon hetken ja poistui lavalta. Me kaikki ymmärrämme, mitä hän joutuu kestämään. Toivomme Anetten saavan ajatuksensa kasaan ja seuraavien keikkojen sujuvan hyvin. Nyt Anette voi paljon paremmin.

Nightwishin kiertue jatkuu lauantaina Brasilian Fortalezan ja sunnuntaina Recifen keikoilla.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suomen kovimmat heav... Venäjä lataa euroja ... >

Keskustelut (18 viestiä)

LegoK

Rekisteröitynyt 26.06.2007

15.11.2008 klo 11.39

Itselläni on monesti ollut mielessä mennä NW:n keikalle Tarja -kylttien kanssa. Itse ainakin ymmärrän fanien reaktiota, mutta bändihän lopulta päättää kuka laulaa ja kuka ei.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

15.11.2008 klo 12.02

Luulin että vaihdoksen aiheuttama närä olisi jo vähän laantunut. Suoraansanottuna en itsekkään tykännyt vaihdoksesta. Anette on hyvä laulaja, mutta muutti Nighwishin hevioopperasta hevipopiksi.
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

15.11.2008 klo 12.47

Hei hyvät Nightwishiä kuuntelevat ihmiset, jos kuuntelette Nightwishiä niin mitä luultavemmin pidätte Holopaista keulahahmona, ja bändi itse lopulta päätti ottaa Anetten mukaan.

He päättivät ja antaa olla näin, itseäni ei haittaa laisinkaan, vaan annan Holopaisen tuottaa visoitaan siitä, että millaista musiikkia hän haluaa tehdä. Pakko sanoa, että en ole Nightwishin laulajista pitänyt koskaan, oli Anette tai Turunen, samaa paskaa eri perseenreiästä. Jos jotakin kuitenkin palaan yhä uudestaan kuuntelemaan ja kuuntelemaan, niin se on se musiikki ja melodiat.

Ja siis voi pliis älkää kehuko Turusen laulutaitoja, jos "hevioopperaa" tahtoisitte niin tulisi laulajan olla oikeasti hyvä, toki semmoista itse toivoisinkin.

Turusen laulutaidoista kertoo varmasti hänen MEGAMENESTYS soolouralla, vai mitä?
lainaa
Summer

Rekisteröitynyt 15.11.2008

15.11.2008 klo 13.00

Olen lukenut kaikki täällä ja muualla NW:sha koskeneet asiat, Ja eritysesti silmään tällä sivustolla on pistänyt silmään LegoK:n Kommentit, sillä itse olen kutakuinkin samoilla linjoilla, kuin hän. (Asun Helsingissä ja minun teki kamalasti mieli mennä Kaisaniemessä pidettyyn NW:shin konserttiin Kavereiden kanssa Tarja- kyltit mukana. Ja olisinkin varmaan mennyt, ellei paras kaverin olisi Keravalta asti tullut katsomaan NW:shia, sillä hän pitää molemmista laulajista todella paljon) Itse en juuri uudesta Carola Häggtvist/Karita Mattila kopiosta pidä liiemmin, Enkä Abaksi muuttuneesta "UPEASTA" hevibändista diggaile enää,Uskoakseni aneten äänen vika, ei persoonan,hyvä ääni Anetella on, jokseenkin live tilanteissa epäpuhdasa/epävarma, mutta liian tavallinen, samanlaisia bändejä löytyy paljon jos jaksaisi etsiä, JA olisi Aneten pitänyt yksi keikka kestää loppuun asti,Vaikka siellä huudetaankin ex-vokalistin nimeä ja näytetään keskisormea, eikös kaikki palaute ole terve tullutta? Ja Eikö hänen pitäisi miettiä pystyykö/jaksaako/haluaako hän olla hevilaulaja sillä tällä hevi puolella ollan todella kriittisiä hyvän palautteen suhteen.. Jos hän ei kestä sitä,että joku huutaa bändin ex-vokalistin nimeä, eihän ole valmis tähän alaan,ja kaiken lisäksi live tilantessa ääni ei auta yhtään häntä pitämään kiinni paikastaan "hevimaailmassa".. Sitäpaitsi tuo Aneten lavapako oli hirveää sillä entinen lauljahan kesti paholoa monta vuotta -kuten itse omassa tiedotustilanteessa sanoi. "Olin hyväksynt sen pahaolon monen vuoden takaa..." Tämä on vain minun näkemykseni asiasta..
lainaa
Summer

Rekisteröitynyt 15.11.2008

15.11.2008 klo 13.09

TheStar kirjoitti:
Turusen laulutaidoista kertoo varmasti hänen MEGAMENESTYS soolouralla, vai mitä?

TheStar Ja minun uskoakseni suurin osa NW:shin menestyksestä oli fanien silkkaa uteliaisuutta miten Uusi vokalisti laulaa Tuomas Holopaisen UPEITA JA MAHTAVIA sävellyksiä. Itse tunnen kaveri piireissäni 13 ihmistä jotka ei olisi ostaneet NW:shin ja T.T levyä. (Heillä on molemmat)
Lentopallo joukkueessani asiat ovat samalla tavalla viidellä ihmisellä on NW:Shin ja T.T:n LEVY JA jos heiltä nyt kysytään ostaisitko T.T Ja Nightwisihin levyt vastaus on ei . (loput ei kuuntele omin sanojen mukaa sellaista p*skaa kuin molempien levyt ovat)
Sukulaisissanikin on monta jotka ovat tätä mieltä myös
ja luokallani on myös pari ihmistä jotka ovat tätä mieltä (he ovat luokkallani lähes ainoita jotka kuuntelevat heviä).
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

15.11.2008 klo 15.00

TheStar kirjoitti:

Turusen laulutaidoista kertoo varmasti hänen MEGAMENESTYS soolouralla, vai mitä?

Ei Turusen levy kuitenkaan floppi ollut, vaikkei megamenestys ollutkaan. Lisäksi kritiikki kohdistui tylsähköön musiikkiin, mutta moni kriitikko taas kehui Turusen tulkintaa.

Minusta Holopaisen tekemä valinta ei menny nappiin. Tilalle olisi pitänyt valita joku, joka olisi pitänyt Nightwishin hevioopperana. Vanhat biisitkin kuulostaa oudoilta Anetten suusta.
lainaa
Dada

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

15.11.2008 klo 16.11

Jos nyky-Nightwish ei kiinnosta niin olkaa kuuntelematta ja jättäkää keikat väliin. En oikein ymmärrä miksi pitää mennä sinne keikoille protestoimaan. Ei se laulaja sillä vaihdu vaan saatte ehkä vaan pahan mielen jollekin.

Muusikon pitää toki oppia hyväksymään se, että kritiikkiäkin tulee. Kuitenki se, että keikoilla ollaan jatkuvasti huutelemassa keskisormet pystyssä, on jotain, mitä ei tarvitse sietää eikä kestää.
lainaa
Hemmo

15.11.2008 klo 17.07

Etelä-amerikassahan fanikulttuuri on tunnetusti aivan eri luokkaa, kuin euroopassa tai usa:ssa. Joidenkin bändien keikat muistuttavat enemmän mellakkaa, kuin rock-konserttia.

Tämänhän tietävät kaikki tällaisia rundeja vetävät orkat, että jos muualla vanhat fanit tuntevat korkeintaan epäluuloa vaikka jotain bändin uutta jäsentä kohtaan, niin Brasiliassa pitää varautua tuoppisateeseen.
lainaa
pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

15.11.2008 klo 18.29

tagman kirjoitti:
TheStar kirjoitti:

Turusen laulutaidoista kertoo varmasti hänen MEGAMENESTYS soolouralla, vai mitä?

Ei Turusen levy kuitenkaan floppi ollut, vaikkei megamenestys ollutkaan. Lisäksi kritiikki kohdistui tylsähköön musiikkiin, mutta moni kriitikko taas kehui Turusen tulkintaa.

Minusta Holopaisen tekemä valinta ei menny nappiin. Tilalle olisi pitänyt valita joku, joka olisi pitänyt Nightwishin hevioopperana. Vanhat biisitkin kuulostaa oudoilta Anetten suusta.

Jotenkin tuntuu, että Tarjan kaltaisia laulajia pidetään itsestään selvyytenä. Minä en ainakaan lähtisi Holopaisen valintaa kritisoimaan, koska varmasti hän koitti pitää tyylin niin ennallaan kuin vain mahdollista. Minusta on hyvä, että nousivat tuhkasta ja jatkoivat soittamista. Vanhaa tuotantoa kohtaan kyllä on hieman väärää jatkaa samalla nimellä, mutta minkäs teet; raha ratkaisee.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

15.11.2008 klo 18.54

pohynnin kirjoitti:
Vanhaa tuotantoa kohtaan kyllä on hieman väärää jatkaa samalla nimellä

Täh? Eihän bändistä ole lähtenyt yhtäkään olennaista jäsentä pois.
lainaa
Odin

Rekisteröitynyt 24.04.2007

15.11.2008 klo 23.33

En kyllä kanssa lähtisi keikalle Anetta haukkumaan.. Aika lapsellista touhua. Ja kyllä pidin Tarjasta.

btw HS komppaa V2:stä :D

http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Tuomas+Holopainen+Anettärkyttyi+fanien+käytöksestä/1135241122688
lainaa
Mohomaha

Rekisteröitynyt 20.01.2008

16.11.2008 klo 01.47

Summer kirjoitti:
Olen lukenut kaikki täällä ja muualla NW:sha koskeneet asiat, Ja eritysesti silmään tällä sivustolla on pistänyt silmään LegoK:n Kommentit, sillä itse olen kutakuinkin samoilla linjoilla, kuin hän. (Asun Helsingissä ja minun teki kamalasti mieli mennä Kaisaniemessä pidettyyn NW:shin konserttiin Kavereiden kanssa Tarja- kyltit mukana. Ja olisinkin varmaan mennyt, ellei paras kaverin olisi Keravalta asti tullut katsomaan NW:shia, sillä hän pitää molemmista laulajista todella paljon) Itse en juuri uudesta Carola Häggtvist/Karita Mattila kopiosta pidä liiemmin, Enkä Abaksi muuttuneesta "UPEASTA" hevibändista diggaile enää,Uskoakseni aneten äänen vika, ei persoonan,hyvä ääni Anetella on, jokseenkin live tilanteissa epäpuhdasa/epävarma, mutta liian tavallinen, samanlaisia bändejä löytyy paljon jos jaksaisi etsiä, JA olisi Aneten pitänyt yksi keikka kestää loppuun asti,Vaikka siellä huudetaankin ex-vokalistin nimeä ja näytetään keskisormea, eikös kaikki palaute ole terve tullutta? Ja Eikö hänen pitäisi miettiä pystyykö/jaksaako/haluaako hän olla hevilaulaja sillä tällä hevi puolella ollan todella kriittisiä hyvän palautteen suhteen.. Jos hän ei kestä sitä,että joku huutaa bändin ex-vokalistin nimeä, eihän ole valmis tähän alaan,ja kaiken lisäksi live tilantessa ääni ei auta yhtään häntä pitämään kiinni paikastaan "hevimaailmassa".. Sitäpaitsi tuo Aneten lavapako oli hirveää sillä entinen lauljahan kesti paholoa monta vuotta -kuten itse omassa tiedotustilanteessa sanoi. "Olin hyväksynt sen pahaolon monen vuoden takaa..." Tämä on vain minun näkemykseni asiasta..

Jollakulla saattaa olla lauserakenteesta jotain sanottavaa, ei meinaan pilkkua säästelty :D
lainaa
Kuolema

Rekisteröitynyt 25.02.2008

16.11.2008 klo 05.19

Keikan voi jättää hyvin väliin, jos pitää enemmän vanhasta tuotannosta. Ketään ei kiinnosta lapsellinen Tarja-kylttien heiluttelu konserteissa. Bändi on varmasti kuullut myös negatiivista kritiikkiä uudesta laulajasta, mutta keikalle ei tarvitse mennä pilaamaan nykyisten fanien tunnelmaa.
lainaa
-Z-

16.11.2008 klo 13.40

Kuolema kirjoitti:

Ensimmäinen järkevä kommentti koko ketjussa. Jos ei pidä Anetesta, mitä järkeä on maksaa lipusta maltaita vain päästäkseen kertomaan mielipiteensä? Paljon enemmän se bändiin vaikuttaa, jos lipun jättää ostamatta.
lainaa
Jore02

17.11.2008 klo 11.46

-Z- kirjoitti:

Ja aivan samaa mieltä. Ei Beatlesiakaan tarvitse kuunnella, jos ei siitä pidä. Ottakaa ihmiset järki käteen. Itse olen ollut NW-fani heidän ensimmäisestä levystä alkaen ja olen edelleen. Turusta en kyllä jaksa kuunnella hänen soolotuotantoaan laulamassa.
lainaa
Anette-Fani

17.11.2008 klo 20.07

Nyt on tainnut Tarja-faneilta päässyt unohtumaan se, että hänhän se vasta itkikin tiedostustilaisuudessa saatuaan potkut Nightwishistä. Kyllä Anette sopii mielestäni Nightwishiin paremmin, kuin Tarja, vaikka hänkin sopi siihen hyvin.
lainaa
softcore

17.11.2008 klo 22.22

Säälittävää toimintaa, mietityttää vain, miten ihmisillä voi olla noin järkyttävän paska asenne.
lainaa
Marcofan

19.12.2008 klo 13.46

Paras valinta bändin uudeksi laulajaksi olisi ollut Marco Hietala, hänhän oli jo valmiiksi bändissä ja loistava laulaja. Jos sitten johonkin biisiin naisääntä tarvitaan olisivat voineet käyttää featuring tyyliin vuokratyövoimaa, olisivat säästäneet palkkakuluissakin = ) Ja jos Nightwishiä kuuntelemaan menenkin en mene sinne Anettea kuuntelemaan vaan MARCOA, he simply rules, ja tietysti Holopaisen hienoja melodioita!!
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova