Tuorein sisältö

Kuninkaallinen syyte tuo julkisuuteen uutta Michael Jacksonin musiikkia

18.11.2008 klo 10.11 | Luettu: 2088 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Bahrainin kuninkaan pojan nostama syyte Michael Jacksonia vastaan tuo julkisuuteen ennen julkaisemattoman Jackson-biisin! Michael Jackson saa oikeudessa vastata kuninkaalliseen syytökseen, jonka mukaan popin kuningas lupasi tuottaa uutta musiikkia, elämänkerran ja konserttielämyksen reilun 5 miljoonan dollarin summaa vastaan (V2-fi-uutinen).

Syytteen mukaan Bahrainin prinssi rakennutti Jacksonille studion ja maksoi tälle reilun 5 miljoonan dollarin ennakon - Jackson ei kuitenkaan pitänyt sanaansa.

Vastapuolen lakimiesten mukaan Jacksonin ja Bahrainin kuningashuoneen suuntaan muodostui henkilökohtainen suhde popin kuningaan "evakkoajan" kuluessa. Jacksonin Bahrainin "turvapaikka" säästi miestä suurelta mediakohulta, joka seurasi vuonna 2005 lapsiin kohdistuneista hyväksikäyttösyytöksistä.

Vastapuoli lupaa tuoda oikeuteen Jacksonin äänittämän ennen julkaisemattoman kappaleen, jonka Michael ilmeisesti teki Dubain keikkansa aikana.

Jacksonin puolelta vedotaan "väärinymmärrykseen". Michaelin on sanottu pitäneen rahasummaa "lahjana" ja hyväntahdon eleenä.

Michel saattaa ottaa osaa oikeudenkäyntiin videoyhteyden avulla.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pomon tammikuussa ju... Lento-onnettomuudest... >

Keskustelut (1 viestiä)

Lehtonen

Rekisteröitynyt 28.02.2008

18.11.2008 klo 13.52

lol typo. (vinkki: kuningaan)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova