Tuorein sisältö

Rammstein soitti Slovakiassa, näin kävi Saksan keikoilta poistetun kohuviisun

16.06.2023 klo 09.21 | Luettu: 976 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Rammstein jätti Saksan keikoilla biisilistaltaan pois ronskin Pussy-kappaleen - samalla lavashow'sta poistui kappaleen aikana käytetty suuri vaahtoa yleisön joukkoon syöksevä peniksen muotoinen "tykki".

Edellämainituilla toimenpiteillä, kuten myös ennakko-ja keikan jälkeisten bileiden karsimisella, on pyritty loiventamaan raskaiden hyväksikäyttösyytösten kohteena olevaan bändiin ja erityisesti Till Lindemanniin kohdistuvaa suurta julkisuuden huomiota.

Jotkut ovat arvelleet, että Pussy-kappaleeseen liittyvät muutokset koskevat vain Saksan keikkoja.

Nyt Rammstein on soittanut Slovakiassa (Trencin), ja muutokset vaikuttavat pysyviltä.

Setlist.fm:n tietojen mukaan Pussy jätettiin soittamatta, tilalla Ohne dich.

Ohne dich kuultiin mm. Helsingin Olympiastadionilla yhdessä pianoduo Abélardin kanssa sivulavalta esitettyihin kahteen kappaleeseen, joista toinen, Engel, on pysynyt samalla esityspaikalla.

Ohessa Rammsteinin Sloavakiassa esittämä biisilista:

Rammlied
Links 2-3-4
Bestrafe mich
Giftig
Sehnsucht
Mein Herz brennt
Puppe
Angst
Zeit
Deutschland-intro (Remix by Richard Z. Kruspe)
Deutschland
Radio
Mein Teil
Du hast
Sonne

Encore:
Engel(with Abélard, Piano-version; performed on B-Stage)
Ausländer
Du riechst so gut
Ohne dich

Encore 2:
Rammstein
Ich will
Adieu



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tältä kuulostaa Artt... Bodom-fiiliksiä ilma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova