Tuorein sisältö

Rammsteinin rumpalilta henkilökohtainen kirjoitus hyväksikäyttökohusta

17.06.2023 klo 00.05 | Luettu: 1870 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Rammsteinin laulajaan Till Lindemanniin kohdistuvien hyväksikäyttöepäilyjen informaatiotulvassa on saatu mielenkiintoinen käänne - bändin rumpali Christoph Schneider on julkistanut omalla Instagram-tilillään pitkän kirjoituksen, jossa mies purkaa omasta ja bändin näkökulmasta esille tulleita vakavia syytöksiä.

Schneider aloittaa toteamalla kertovansa henkilökohtaisia tuntemuksiaan asiasta. Kyseessä ei siis ole bändin virallinen julkilausuma.

Schneider kertoo vakavien syytösten olleen raskaita ja järkyttäviä, niin koko bändille kuin rumpalille itselleen. Syvästi järkyttynyt, kertoo rumpali mediassa ja sosiaalisessa mediassa liikkuneista tiedoista.

Schneider toteaa, ettei usko mitään rikollista tapahtuneen (kuten tyrmäystippojen käytön). Mies painottaa, ettei ole missään vaiheessa kuullut viitteitä laittomuuksista, ja Rammsteinin kiertueorganisaatiossa pyörii noin sata henkeä. Schneiderin tietojen mukaan Till Lindemannin yksityiset bileet ovat olleet aikuisten välistä juhlintaa.

Vaikka kaikki tuntuu sujuneen ok, ja laittomuuksia ei olisi tapahtunut, rumpali kertoo joidenkin asioiden olevan hänen mielestään vähemmän suotavia. Joitakin asioita hän ei hyväksy. Schneiderin mielessä kuviossa on tekijöitä, jotka ovat rumpalin ja bändin muiden jäsenten arvojen vastaisia, ja joita he eivät allekirjoita.

Rumpali myös painottaa, ettei Tillin yksityisiä juhlia pidä sekoittaa bändin itsensä järjestämiin keikkojen jälkeisiin bileisiin.

Mutta mitä on tapahtunut? Schneiderin kertoman mukaan Till Lindemann on viime vuosina eristäytynyt muusta bändistä, ja mies elää omassa kuplassaan. Laulajalla on oma porukkansa, omat projektinsa ja omat yksityisbileensä.

Rumpali kertoo uskovansa, että Till haluaa vain järjestää kaikille hyvät bileet. Tosin kaikki eivät selvästi ole olleet asiasta samaa mieltä. Julkisuuteen tulleiden naisten osalta toiveet ja odotukset eivät täyttyneet. He tunsivat olonsa epämukavaksi ja painostavaksi, eivätkä pystyneet enää mielestään hallitsemaan tapahtumien kulkua. Schneider kertoo tuntevansa heitä kohtaan myötätuntoa ja olevansa pahoillaan.

Rumpali kuitenkin painottaa, että jokainen takahuoneessa vieraileva voi vapaasti poistua paikalta, silloin kun haluaa. Tosin joskus voi joutua odottamaan hetken, jotta turvallisuushenkilökunta ehtii paikalle (saattamaan ulos).

Rammsteinin tyypit haluavat ehdottomasti vieraidensa kokevan olevansa turvallisessa ja miellyttävässä tilanteessa. "Se on meidän käytäntömme", toteaa Schneider.

"Meillä on maailman parhaat fanit, ja he ansaitsevat tulla kohdelluiksi pelkästään kunnioittavasti. Olen pahoillani, jos joku on kokenut olonsa bäkkärillä turvattomaksi".

Kirjoituksensa lopuksi rumpali toivoo, ettei kiihkeä julkinen keskustelu menisi ääripäihin. Minkäänlaista uhrien syyllistämistä ei saa esiintyä, jotta ihmiset uskaltavat edelleenkin puhua kokemistaan väärinkäytöksistä. Schneider toivoo rauhallista, järkevää ja maltillista keskustelua asiasta, myös bändin sisällä.

"All together, six of us. We stand together".





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Guillermosta tulee v... Star Trek: Strange N... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova