Tuorein sisältö

Kirjalähde: kiusaaminen aiheutti Jannika B:lle halun olla täydellinen - iskunkestävyydestä seurasi suuri ongelma

03.07.2023 klo 01.17 | Luettu: 907 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sanna Wikströmin ja Jannika Wirtasen kirjoittamassa kirjassa "Jannika B - ihmisen muotoinen" (Otava) käydään läpi Jannika B:n artistiuraa päiväkirjanomaisten tarinoiden, huomioiden ja kokemusten kautta.

"Kiusaaminen oli saanut minussa aikaan käsityksen, että jos vain olisin täydellinen ja virheetön, kukaan ei voisi löytää minusta vikoja, joita osoittaa. Yritin myös olla parhaani mukaan hyvä tyyppi kaikille, ja kaikkialla, jotta minut hyväksyttäisiin. Kun sain ihailua osakseni, koin onnistumista - olin onnistunut olemaan oikeanlainen. Näyttämisen haluni oli myös suuri, niin epäilijöille kuin menneisyyden kiusaajilleni. Niille, jotka kuiskivat takaraivossani ja nurkan takana, että olen paska enkä tule onnistumaan. Minulla oli ennen kaikkea tarve todistaa itselleni, että he olivat väärässä.

Hyväksynnän hakeminen muilta - ja ennen kaikkea itseltäni - johti minut suorittamaan ja tekemään yhä enemmän. Uskoin, että kun suorittaa paljon ja hyvin, on hyväksyttävä yksilö yhteiskunnassa. Silloin kukaan ei myöskään pääsisi iskemään millään ikävällä. Vähitellen minusta tulikin iskunkestävä. Iskunkestävä tarkoitti valitettavasti myös sitä, että mikään ei tuntunut miltään. Ei ilo eikä suru. Olin vain vahva ja horjumaton muuri, joka torjui kaiken - tehokkaasti.

Suoritin elämän kaikkia osa-alueita tehokkaasti. Jo kouluaikoina olin aina reippaasti töissä niin lomat kuin koulun ohessa vapaa-ajat. Työtodistuksetkin sen kertovat: 'Reipas, iloinen, tehokas, ja oma-aloitteinen. Tulee toimeen kaikkien kanssa"
.

Lainatut kohdat ovat Sanna Wikströmin ja Jannika Wirtasen kirjoittamasta kirjasta "Jannika B - ihmisen muotoinen" (Otava).





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tammerfestin lauanta... Kirjalähde: näin Jan... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova