Tuorein sisältö

Musiikintekijä Hy Zaret kuoli 16 vuotta sitten - oli tekemässä yhtä kaikkien aikojen suurinta hittiä, levytetty yli 1500 kertaa!

03.07.2023 klo 00.13 | Luettu: 1129 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

16 vuotta sitten, 2.7.2007, kuoli Hy Zaret (Hyman Harry Zaritsky)-niminen säveltäjä ja sanoittaja, jonka nimi jää musiikkihistoriaan yhden merkittävän biisin ansiosta.

99-vuotiaana kuollut Zaret oli säveltämässä ja kirjoitti lyriikat "Unchained Melody" -nimiseen kappaleeseen, josta on vuosikymmenten aikana tehty yli 1500 äänitettyä versiota!

Biisi tehtiin alunperin vuonna 1955 ilmestyneeseen elokuvaan Unchained. Viisu sai huomiota Oscar-ehdokkuuden johdosta, ja muutama artisti sai välittömästi itselleen hittiviisun julkaisemillaan versioilla.

Vuonna 1955, peräti kolme eri versiota (Les Baxter, Al Hibbler ja Roy Hamilton) nousi Billboardin listan Top10:n joukkoon. Britanniassa peräti neljä versiota nousi samanaikaisesti listan Top20:n joukkoon!

Ehkä tunnetuimman version ja ainakin suurimman hitin biisistä sai The Righteous Brothers vuonna 1965.

Kaikkiaan biisistä on julkaistu siis yli 1500 äänitettyä versiota, yli 670 artistin voimin.

Suomessa biisiä on versioinut mm. Jormas, Pepe Willberg, Päivi Paunu, Topi Sorsakoski ja Yölintu.






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Lex Luthorin roolist... Iskelmä Festivaali y... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova