Tuorein sisältö

Tasan 40 vuotta sitten työnimellä Johnny Electric operoinut suosikkiyhtye teki ensimmäisen levydiilin - nyt levyjä myyty yli 100 miljoonaa!

02.07.2023 klo 02.40 | Luettu: 1379 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuonna 1982 opintonsa lopettanut 20-vuotias Jon Bongiovi teki osa-aikaista duunia kenkäkaupassa ja sävelsi musiikkia. Jo sitä ennen Jonilla oli ollut bändivirityksiä.

Nuori rokkari sai jalkaa studion oven väliin Manhattanilla, sukulaisen avustuksella. Jon pääsi äänittämään omia tuotoksiaan. Yksi kappaleista oli Runaway, joka äänitettiin jo 1981. Biisi sai paikallista radiosoittoa ja julkaistiin paikallisesti radiokanavan kokoelma-albumilla.

Vuonna 1983 radiosoitto oli tehnyt viisusta paikallisen hitin ja levy-yhtiöt osoittivat kiinnostusta. Ongelmana oli, ettei nuorella rokkarilla ollut bändiä. Levytyssopimusta olisi tarjolla, joten vakituisen bändin perustaminen oli seuraava tehtävä.

Ensimmäisenä bändiin liittyi kosketinsoittaja David Bryan. Seuraavana kokoonpanoon saatiin Alec John Such ja Tico Torres. Kitaristin paikalle oli tyrkyllä myös myöhemmin Skid Row -yhtyeestä tuttu Dave Sabo. Kitaristiksi saatiin lopulta Richie Sambora.

Tasan 40 vuotta sitten bändi allekirjoitti levytyssopimuksen Mercury Recordsin kanssa. Johnny Electric oli Jonin ja bändin mielestä hyvä nimi, mutta levy-yhtiön suunnalta ehdotettiin Van Halen -tyylisesti yhtyeen nimeksi Bon Jovia.

Bon Jovi on sittemmin myynyt vuosien aikana noin 130 miljoonaa albumia - keikkoja on takana yli 2700 kappaletta.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sokkona ja kauhuissa... Lisäinfoa Erika Vikm... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova