Tuorein sisältö

BEHM estynyt esiintymään Kuopio Wine Festivalilla - korvaajaksi saatiin Suomen kuumin yhtye

05.07.2023 klo 16.49 | Luettu: 1189 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

BEHMin keikka Kuopio Wine Festivalilla peruuntuu.

BEHMin tilalle festivaalin torstaille 6.7. saapuu KUUMAA.

"BEHM on valitettavasti joutunut perumaan esiintymisensä Kuopio Winefestivaaleilla sairastapauksen vuoksi. Olemme tästä pahoillamme".


Syy keikan peruuntumiselle lienee henkilökohtainen suru-uutinen. Rita Behmin ex-kihlatun, kirjailija ja muusikko Miki Liukkosen, kuolemasta on uutisoitu tänään.

33-vuotias Liukkonen ja Behm erosivat keväällä. Kaksikon välit ovat olleet lämpimät erosta huolimatta.

Behm on julkaissut somessa koskettavat muistosanat ex-kihlatulleen:

"Rakas Miki,

Herkkä, kiltti, kaunis, nerokas, lahjakas, omistautuva, vähän tahmatassu, hauska, omalaatuinen ja rakastava. Niin muistan sinut.

Tunsin ja näin sinut eri tavalla, kuin muut ja olen kiitollinen siitä, että olit osa elämääni.

Meidän välimme olivat loppuun asti kauniit. Olen luita ja ytimiä myöten järkyttynyt ja särkynyt ja toivon rauhaa medialta koko lähipiirille.

”Niin kyyhky unikkoa rakastaa, kuin häitä odottava viulu ja musta hautuumaa. Ja toinen heistä lähtee, ja katoaa."



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mitä täällä tapahtuu... Pian opimme seksistä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova