Tuorein sisältö

Liikunta-ja puhekykynsä menettänyt huippukitaristi jatkaa säveltämistä

29.11.2008 klo 14.42 | Luettu: 4526 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

39-vuotias Jason Becker on julkaissut juuri uuden sooloalbumin - huolimatta täydellisestä puhe- ja liikuntakyvyttömyydestään. Becker sairastaa ALS-lihasrappeumatautia, joka aiheuttaa etenevää rappeutumista liikehermosoluissa, jotka ohjaavat lihasten toimintaa. Kun sairaus on edennyt pitkälle, potilas ei kykene tekemään juuri mitään ilman ulkopuolista apua. Jason Becker pystyy kommunikoimaan ainoastaan silmiensä avulla. Poskilihaksillaan hän pystyy ohjaamaan tietokoneen hiirtä...

16-vuotiaana Becker perusti kokoonpanon kitaristi Marty Friedmanin kanssa. Cacophony julkaisi kaksi albumia 80-luvun lopulla. 20-vuotiaan Becker liittyi David Lee Rothin bändiin korvaten Steve Vain. Little Ain't Enough-abumin studiosessioiden ja levyä seuranneen kiertueen aikana Becker tunsi heikkoutta raajoissaan - diagnoosi oli selkeä eli Amyotrofinen lateraaliskleroosi ALS. Esimerkiksi kuuluisa fyysikko Stephen Hawking on sairastanut ALS:ia vuodesta 1963 lähtien.

Becker on julkaissut muutamia sooloalbumeita. Uusi Collection-niminen albumi sisältää kolme uutta biisiä, joilla on mittaa yhteensä yli 20 minuuttia. Becker ei luonnollisesti enää pysty soittamaan mutta miehen sävellyksiä tulkitsevat mm. Steve Vai, Joe Satriani, Michael Lee Firkins, Marty Friedman, Steve Hunter ja Greg Howe.

Lue lisää ja katso haastattelu osoitteesta abclocal.go.com.

Kuuntele Jasonin musiikkia osoitteesta MySpace.com

www.jasonbecker.com


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Uwe Boll on jo kuvaa... Gambiitti heittää ko... >

Keskustelut (3 viestiä)

Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.11.2008 klo 15.52

Arvasin heti otsikon perusteella, että Beckeristä olisi kyse. Hienoa, että tyyppi jaksaa jatkaa musiikin parissa puuhaamista, vaikkei itse enää pysty soittamaan. Harmi vain, että tuo sairaus iski tuollaiselle nerolle. Becker oli aikoinaan todellinen ihmenuori. Cacophonyn musiikki on teknisesti äärettömän vaativaa ja ihmettelen todella, miten tyyppi pystyi vetämään niin hyvin niin nuorena. Marty Friedmania pidetään yhtenä parhaista kitaristeista ja eräässäkin haastattelussa hän sanoi, että ne jutut joita Marty ei pystynyt vetämään, hoiti Becker ne vaivatta.
lainaa
JAK

29.11.2008 klo 15.56

Jesss, Becker oli todellinen skebataituri. Tsekatkaa ihmeessä miehen tuotantoa, jos on vieras jannu.
lainaa
Jäämies

23.04.2009 klo 21.27

Becker ja Friedman, kaksi kitarajumalaa!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova