Tuorein sisältö

Aikakone juhlii 30V-kiertueen merkeissä

15.09.2023 klo 11.02 | Luettu: 814 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen suosituimpiin popyhtyeisiin lukeutuva Aikakone täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Yhtye lähtee juhlakiertueelle ympäri Suomen - Aikakoneen keväällä alkanut 30-vuotiskiertua jatkuu 13. lokakuuta Raahesta ja päättyy 16. joulukuuta Tampere-taloon. Muut konserttipaikat ovat Rovaniemi, Kuusamo, Imatra, Hyvinkää, Mikkeli ja Espoo.

Aikakone nähdään kiertueella ydinkokoonpanollaan, johon kuuluvat Maki, Sani ja Alex vahvistettuna muusikoilla sekä vierailijoilla.

Aikakone julkaisi debyyttialbuminsa, Tähtikaaren taa, vuonna 1995. Kyseinen albumi ylitti myynnillään triplaplatinan rajan ja nosti Aikakoneen hetkessä maamme ykköstähtien joukkoon.

Vuonna 1996 ilmestynyt Toiseen maailmaan -albumi sinetöi Aikakoneen suosion huippuunsa. Nti Groove, Opettelen salaa, Keltainen ja moni muu yhtyeen kappale ovat sittemmin muodostuneet osaksi suomalaista kevyen musiikin perintöä.

Vuosien varrella Aikakone on muuttanut nimeään, lopettanut toimintansa ja tehnyt paluun 15 vuotta sitten. Nykyisin yhtye keikkailee yhäkin väsymättömästi kaikkien faniensa ja hyvän kotimaisen musiikin ystävien iloksi.

13.10. Raahesali, Raahe
20.10. Korundi, Rovaniemi
21.10. Kuusamotalo, Kuusamo
28.10. Kulttuuritalo, Imatra
10.11. Hyvinkääsali, Hyvinkää
11.11. Mikaeli, Mikkeli
24.11. Louhisali, Espoo
16.12. Tampere-talo, Tampere




V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Ja elämä on laiffii... 'Olet vapaa kaunasta... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova