Tuorein sisältö

Tamperelainen death metal -ryhmä julkaisee 'Lihaa ja perunaa' eli perusmittaista murinaa - genrepuritaaneja kiusataan bassosoololla

29.09.2023 klo 00.02 | Luettu: 580 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tamperelainen death metal -yhtye Shrapnel Storm julkaisee kolmannen albuminsa "Silo" lokakuun 6. päivä. Levyn julkaisee Great Dane.

11 kappaletta sisältävä täyslaidallinen sisältää tutun groovaavaa ja sotaisaa runttausta Obituaryn, Six Feet Underin ja Cannibal Corpsen hengessä.

Justice and Glory on toinen näyte bändin nykykunnosta.

"Siinä missä edellinen The Only Snake Here Is You -single flirttaili hetkittäin pikametallin kanssa, voisi tätä biisiä taasen kuvailla meidän versioksi erään suomirock-toteemin hitistä Lihaa ja perunaa. Ei välttämättä niinkään musiikillisesti, mutta kappale sisältää paljon orkesterillemme hyvinkin ominaisia elementtejä kuten rullaava tempo, tarttuvat riffit ja iskevä kertosäe. Erityismainintana täytyy nostaa esille loppupuolelle sävelletty puritaaneja mahdollisesti pois karkottava bassosoolo!", rumpali Mikko Orava kertoo biisin sisällöstä.

Levyn julkaisua juhlistetaan keikalla Tampereen Varjobaarissa perjantaina marraskuun 3.päivä.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Disneyn Toive (Wish)... Irtoaako Europelta y... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova