Tuorein sisältö

Mikko Herrasen vaikuttava levyprojekti kerää tuottoja hyväntekeväisyyteen

02.10.2023 klo 11.16 | Luettu: 587 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Lukuisista metalliprojekteistaan sekä Voice Of Finlandista tuttu Mikko Herranen julkaisi kesäkuussa diginä "Varjot"-albumin, joka julkaistaan nyt kahdella uudella kappaleella vahvistettuna 4. lokakuuta CD:nä ja vinyylinä hyväntekeväisyyttä varten.

Tuotot 300 kappaleen CD-painoksesta ja 300 vinyylin erikoiserästä johdetaan heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten hyväksi SOS-Lapsikylän käytettäväksi heidän parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kauniit, raskaat ja melodiset kappaleet ottavat kantaa kipeisiin asioihin aina kiusaamisesta perheväkivaltaan, ulkopuolisuuden tunteisiin tai masennukseen.

"Ne ovat isoja aikuisten juttuja, joista ei mielellään iloisten menestyjien maailmassa jutella, Silti rikkinäisiä ihmisiä on aina vain enemmän. Samaan hengenvetoon puhutaan syrjäytymisen ehkäisystä mutta käytännössä tätä ehkäisyä taidetaan hoitaa lähinnä tilastoissa".

Projektin takaa löytyy mielenkiintoinen tarina Herraselle entuudestaan tuntemattoman lyriikantekijä-tarinoitsijan Hirvosen yhteydenotosta.

"Hirvonen halusi teettää mulla biisin vaimolleen, koska vaimon kanssa olivat yhdessä kokeneet kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mutta 'still going strong'. Hirvonen oli jonain yönä nukkuvaa vaimoaan katsellessa kirjoittanut tekstin, jonka hän lähetti biisin 'pohjamateriaaliksi' ja jonka pohjalta halusi biisin teettää. Tästä syntyi kappale nimeltä Meidän Hiljaisuus, jota ei ollut tarkoitus edes alun perin julkaista".

Mainio lopputulos johti kuitenkin kappaleen julkaisuun alkuvuodesta, ja pian Herrasen sähköpostissa kilahti taas. Asialla oli jälleen Hirvonen, nyt uuden tarinan kanssa, joka oli ollut samalla hänen elämänsä käänteentekevä hetki.

Lopulta aiheita kertyi suurten murheiden osalta masennuksesta ja itsetuhoisuudesta aina lapsuuden perheväkivaltaan ja isän päihdeongelmiin asti.

Alkuperäisen Varjot-levyn biiseistä viisi on kirjoitettu Hirvosen tarinoista, ja Herrasen tekemät Suurin kaikista ja Mikon tuntemuksista muistisairaan äitinsä etäomaishoitajana kummunnut Jonakin Päivänä -biisit täydensivät kokonaisuuden.

Hirvonen ei halua itselleen mitään julkisuutta, mutta sekä hän että projektin ääneksi ja kasvoksi lupautunut Mikko Herranen kokevat levyn agendat äärimmäisen tärkeinä asioina, joita ei saa unohtaa. Useat ihmiset ovat ottaneet heihin yhteyttä kertoakseen omista kokemuksistaan ja Varjot-albumin biisien tärkeydestä heille itselleen.

Herranen on äänittänyt, laulanut, soittanut, miksannut sekä masteroinut koko levyn. Herranen on myös julkaissut YouTube-kanavallaan dokumentteja ja making of -materiaalia albumin teosta. Levyn yhteydessä julkaistaan myös uusi musiikkivideo.

Hyväntekeväisyysalbumit ovat nyt myynnissä Levykauppa Äxässä.






V2.fi | J.A. Kaunisto
< David Hasselhoff tek... Jaajo Linnonmaan Rav... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova