Tuorein sisältö

Progelegenda Jethro Tull marraskuussa kolmelle Suomen keikalle - lippuvaroitus annettu, lippuja jäljellä rajoitetusti

18.10.2023 klo 19.50 | Luettu: 558 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Progelegenda Jethro Tull nähdään sittenkin Suomessa, marraskuussa Turussa, Tampereella sekä Helsingissä.

Huom, keikoille annetaan jo lippuvaroitus - lippuja jäljellä rajoitetusti.

Ian Andersonin luotsaama progressiivista folk rockia soittava Jethro Tull saapuu Suomeen samalla kokoonpanolla, kuin tämän vuoden huhtikuussa julkaistulla "RökFlöte-albumilla". Ian Andersonin lisäksi yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Joe Parrish, rumpali Scott Hammond, basisti David Goodier sekä kosketinsoittaja John O'hara.

Jo vuonna 1967 Bedforshiressä, Iso-Britanniassa perustettu Jethro Tull on julkaissut urallaan jo 23 studioalbumia, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa kappaletta. Bändi on saanut 11 kultalevyä ja 5 platinalevyä. Uransa aikana Jethro Tull on eksperimentoinut hard rockin, folkin, maailmanmusiikin sekä elektronisen rockin parissa. Yhtyeeltä on kuultu myös niin konsepti- kuin joululevyjäkin.

Keikkojen päivämäärät ovat:
12.11. Logomo, Turku
13.11. Tampere-talo, Tampere
14.11. Kulttuuritalo, Helsinki

Liput myy lippu.fi.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kehuttu pop-tulokas ... Oscar Isaac, Jason M... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova