Tuorein sisältö

Maineikas jazzyhtye marraskuussa viimeistä kertaa Suomessa - lippuvaroitus, lippuja saatavilla rajoitetusti

25.10.2023 klo 10.46 | Luettu: 458 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maailman paras jazzlauluyhtye The Manhattan Transfer saapuu viimeistä kertaa Suomeen jäähyväiskiertueellaan.

70-luvun alussa perustettu yhtye nähdään 50 vuotisjuhlallisuuksiensa myötä Helsingissä, Oulussa sekä Turussa.

Huom, lippuja on jäljellä enää rajoitetusti.

Omaleimaisella tyylillään muun muassa jazzin, popin ja a cappellan genrerajoja rikkova The Manhattan Transfer on New Yorkin hämyisistä 70-luvun avant-garde -piireistä 10-kertaiseksi Grammy-voittajaksi noussut yhtye, joka suuntaa nyt kohti uransa viimeistä kiertuetta juhlallisuuksien saattelemana. Viime vuonna yhtye julkaisi WBR Funkhausorchesterin säestämän 50-vuotisjuhlalevynsä "Fifty".

Vuonna 2014 kuolleen perustajajäsenen Tim Hauserin alkuperäistä visiota kunnioittava yhtye muodostuu nykyään 70-luvulta asti mukana olleista Janis Siegelista, Alan Paulista sekä Cheryl Bentynestä. Kvartetin neljäntenä jäsenenä on vuonna 2014 mukaan liittynyt Trist Curless.

Konsertit:
26.11 Helsingin Kulttuuritalolla
27.11 Oulun Madetoja-salissa
28.11 Turun Logomossa


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jannan Vain elämää -... Norjalainen popsensa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova