Tuorein sisältö

'Kuohari on kylmää ja historian painolasti jäi kotiasemalle' - Happoradion Aki Tykki julkaisi uutta

05.01.2024 klo 13.36 | Luettu: 571 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Happoradiosta tuttu Aki Tykki on julkaissut uuden soolosinglen Junantuomat.

Kyseessä on Tykin toinen julkaisu 23. helmikuuta 2024 ilmestyvältä sooloalbumilta.

"Junantuomat on omaelämänkerrallinen laulu ystävyydestä ja pikkukaupungin kasvattien haaveista. Miten hienoa se uusi elämä Isolla Kirkolla voisikaan olla, kun kuohari on kylmää ja historian painolasti jäi kotiasemalle".

Tykin sooloalbumi on viimeistelyä vaille valmis. "Noin neljä vuotta sitten aloin tehdä musiikkia vakavammin myös muille artisteille, ja sen myötä olen tutustunut maamme parhaisiin lauluntekijöihin. Olen oppinut musiikin tekemisestä valtavasti uusilta kollegatuttavuuksiltani ja siksi oli alusta asti selvää, että soololevyni biisejä tehdään eri tyyppien kanssa. Tavoitteenani oli että laulun tekemisen tulisi olla hauskaa. Ja sitä se on ollut."

Tulevan albumin tuottaa Jonas Olsson.

Tykki esiintyy Helsingin Aleksanterin teatterissa 24. huhtikuuta. Junantuomat-konsertti kuuluu artistin kevään kiertueeseen, jonka muut keikkapäivämäärät julkaistaan myöhemmin. Spesiaalissa Junantuomat-konsertissa Tykkiä säestää hänen oman liveyhtyeensä lisäksi jousikvartetti Triosis+.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Sehän oli mun pysäk... Saatanan kakarat: tä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova