Tuorein sisältö

Levyraadin vakioraatilainen Mikko Kosonen kommentoi - tässä syy, miksi Levyraadille on selkeästi tarvetta ja kysyntää

29.01.2024 klo 01.12 | Luettu: 700 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Musiikkiohjelma Levyraadin paluu on ollut niin yleisö-kuin arvostelumenestys.

Ohjelmassa vakioraatilaisena nähtävä muusikko Mikko Kosonen on kommentoinut ohjelman menestystä someviestissään.

Vakioraatilaisten osalta nähdään viikosta toiseen vaihtelua, joten lauantaina nähdyssä kauden toisessa jaksossa Mikko ei ollut paikalla Väinö Karjalaisen istuessa raatilaisena. Ensi viikolla Mikko istuu jälleen raadissa.

"Vaikuttaa katsojalukujen, keskustelun, ja juttujen määrän perusteella siltä, että Levyraadin paluulle oli kova kysyntä".

Mikon mielestä nimenomaan musiikin tuoreus on ohjelman valtteja. Samalla tuoreus tekee raatilaisten roolista haastavaa - perjantaina julkaistu kappale kuullaan lauantaina Levyraadissa - puhutaan todellakin ensikosketuksesta.

"Oma vaatimaton aavistukseni on, että turbulentissa ja monimutkaistuvassa maailmantilanteessa näinkin selkeä ja perinteikäs formaatti tuo jonkinlaista tarvittavaa henkistä lepoa, ja vieläpä uuden musiikin kautta.

Juurikin se musiikin tuoreus on ohjelman valtteja, ja tekee myös meille raatilaisille hommasta erityisen kiehtovaa. Itselleni se toimii myös kyynisyyden karkoittajana. Maailmassa ja Suomessa tehdään nyt, ja ikuisesti, uutta musaa jolla on merkitystä ja joka viihdyttää, lohduttaa, provosoi, tanssittaa, itkettää, naurattaa, saa ihastelemaan.

Jaksoon mahtuu (juuri ja juuri, koska meidän höpinät) 5 kappaletta, mikä ei ole paljon, mutta kevään aikana kokonaismäärä onkin jo 40, ja se on jo iso määrä uutta musaa. Biisien kuratointi, johon me raatilaiset emme tietenkään osallistu, on supertärkeä osa ohjelman taustatyötä. Levyraadissa on aito mahdollisuus nostaa myös tuntemattomampia ja yllättävämpiä tekijöitä esille, ja se on mielestäni todella tärkeää kaupallisen megapaineen mainstream-kuohun keskellä.

Ensi lauantaina en ole ruudussa, vaan on Väinä Karjalaisen vuoro päästä esittelemään huikeaa musiikillista sivistystään, ja taas seuraavassa palaan tuolilleni. Saa nähdä tuoko kolmaskin jakso eteeni hämmentäviä haastattelupyyntöjä. Operaatio ”Huomio pois kaljusta” etenee täysin suunnitelmien mukaan".



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Portion Boys julkist... The 69 Eyes -rokkari... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova