Tuorein sisältö

Lähiöbotox teki diilin - kuuntele uusi biisijulkaisu

23.02.2024 klo 09.23 | Luettu: 490 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Metallia ja räppiä yhdistävä Lähiöbotox on allekirjoittanut levytyssopimuksen raskaan rockin julkaisijana tunnetun Ranka Kustannuksen kanssa. Yhtye julkaisee uuden singlen Ei toivoa tänään perjantaina 23. helmikuuta.

Lähiöbotox on noussut debyyttinsä jälkeen yhdeksi metallimusiikin seuratuimmista yhtyeistä, ja noteerattu Emma-gaalassa Vuoden metalli ja Vuoden tulokas -ehdokkuuksilla.

Bändi liittyy nyt Blind Channelin maailmalle vieneen Riku Pääkkösen luotsaaman Ranka Kustannuksen riveihin. Ranka Kustannuksen bändejä ovat mm. Cyan Kicks ja Arion.

"Olemme fiiliksissä tästä yhteistyöstä. Emme olisi voineet parempaa kotia bändillemme toivoa kuin Ranka".

"Rock ja metalli ovat Suomessa vuosia kaivanneet Lähiöbotoxin kaltaista uudistajaa. Genret ovat nojanneet menneeseen ja suosio on ollut tasaisessa laskussa. Lähiöbotox on yhtye, joka voi tuoda rockin pariin aivan uuden yleisön. Odotamme yhteistyötä innostuneena", Pääkkönen kommentoi.

Uusi singlejulkaisu Ei toivoa on ensimmäinen Lähiöbotox-julkaisu vuoden 2022 jälkeen, jolloin ilmestyi kokoonpanon toinen albumi "Itä-Metal". Sinkku esittelee bändin uutta melodisempaa otetta.

Tuore julkaisu käynnistää virallisesti Lähiöbotoxin vuoden 2024, johon mahtuu kevään klubikeikkojen ja kesän festarivetojen lisäksi myös African Metal Tour -dokumentti Ylen kanavilla maaliskuussa.

Keikat:
29.03.2024 Tampere, Yo-talo
13.04.2024 Helsinki, MeriHelvetti (risteily w/ Battle Beast, Ensiferum jne.)
27.06.2024 Seinäjoki, Provinssi
12.07.2024 Turku, Metallivuori
Lisäyksiä tulossa kevään aikana.





(Foto Nikolaos Haaponiemi)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Anette Olzonin kolma... Sara Siipolana Paska... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova