Tuorein sisältö

Katri Ylanderin uusi albumi julkaistu

23.02.2024 klo 10.50 | Luettu: 449 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuonna 2005 Idols-kisan menestyksen myötä Suomen musiikkitaivaalle noussut ja jo kohta kaksikymmentä vuotta musiikillaan koskettanut Katri Ylander julkaisee jatkoa vuoden 2020 "Yhteisii unelmii" -albumilleen.

"Mosaiikki"-niminen albumi on nyt julkaistu. Levy julkaistaan fyysisenä tallenteena 1.3.

Pääosin Sampo Haapaniemen tuottamalla levyllä Ylanderin kyky välittää tunteita pääsee oikeuksiinsa. Levy julkaistaan digitaalisesti perjantaina 23. helmikuuta ja cd:nä viikkoa myöhemmin 1. maaliskuuta.

Albumin nimibiisi Mosaiikki on Katrin mukaan lohdullinen kuvaus siitä, miten ihmiset ovat kuin mosaiikkeja, koostuessaan aina eletyllä hetkellä kaikista siihen mennessä koetuista kokemuksistaan ja palasista, jotka juuri sillä hetkellä rakentuvat kokonaisuudeksi.

"Vaikka elämämme joskus pirstaloituu ja edessä on pelkkää synkkyyttä, se on yleensä väliaikainen tila, joka tulee muuttumaan jossain vaiheessa paremmaksi tai valoisammaksi. Huomasin kappaleen toimivan lohdullisena muistutuksena itselleni ja ajattelin, että varmasti muutkin voivat sen kokea lohtubiisinä".

Uuden albumin myötä Ylander lähtee helmikuun lopussa käynnistyvälle kevätkiertueelle. Kahdeksan keikkaa sisältävä kiertue vierailee Rukalla, Kajaanissa, Tampereella, Espoossa, Järvenpäässä, Jyväskylässä,Helsingissä ja Joensuussa.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sara Siipolana Paska... Sinfonisen metallin ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova