Tuorein sisältö

Nyt on uutta, Steve'n'Seagullsin uudella biisillä analogisyntetisaattorin äänenvärejä

23.02.2024 klo 18.17 | Luettu: 435 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Newgrass-komeetta Steve'n'Seagulls lähtee aikamatkalle - The signals from the past vie kuulijan ja bändin uuteen ulottuvuuteen, tai ainakin 80-luvulle!

Biisin tuottajana on toiminut Timo Kämäräinen.

"The signals from the past on saanut innoituksensa 80-luvun sci-fi-elokuvista ja aikamatkustamisesta. Kappale kertoo ajan ja ulottuvuuksien läpi matkustavista signaaleista, jotka tuovat mukanaan uuden maailmanjärjestyksen. Taustalla on myös ajatus, jonka mukaan voimakas tarina ei kuole koskaan".

Progressiivisen bluegrassin ja 80-luvun pop-vaikutteet saumattomasti yhdistävä kappale on ollut myös bändille itselleen matka johonkin tuntemattomaan. Yhtyeen viidennen albumin ensimmäisissä sessioissa äänitetty biisi antaa musiikin kuljettaa myös kuulijan rohkeasti sinne minne matkaakin.

"Tässä kappaleessa yhtyeen soinnissa keskeisten akustisten soittimien lisäksi kuullaan muun muassa analogisyntetisaattorin äänenvärejä. Uusilla vivahteilla haluttiin tukea kappaleen tarinaa ja myös tuoda yhtyeen sointiin rohkeasti uusia sävyjä".

Singlen seuraksi on julkaistu Jukka Vidgrénin ohjaama video. Jo aiemmin My Sharona- ja Still loving you -videot ohjannut Vidgrén on tuttu nimi myös esimerkiksi Hevi reissu -elokuvan toisena käsikirjoittajana ja ohjaajana.




(Foto Jaakko Manninen)



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sinfonisen metallin ... Copenhell-festivaali... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova