Tuorein sisältö

Maustetytöt somessa, palkinto piristää pessimistinkin mieltä - ainakin vähän

27.02.2024 klo 15.53 | Luettu: 458 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maustetytöt palkittiin Emma Gaalassa "Vuoden alternative" -pystillä.

Duo ei kuitenkaan ollut vastaanottamassa palkintoa.

Kaksikon oli tarkoitus esiintyä kahden keikan verran Sveitsissä, mutta kaikki meni pieleen - ensin miksaaja sairastui ja seuraavaksi lento oli myöhässä. Lopulta viikonlopusta jäi käteen 0 soitettua keikkaa ja missattu Emma Gaala.

Onneksi palkinto lämmittää mieltä, vaikka viikonlopulta peruuntui keikka keikkapaikan vesivahingon johdosta:

"Tällainen pystikin tuli voitettua puolitoista viikkoa sitten Emma Gaalasta. Kyseessä on Vuoden Alternative -palkinto. Kyllä palkinto piristää pessimistinkin mieltä, varsinkin kun kolmannen levyn tekeminen ei ollut meille se kaikista helpoin projekti. Kuvan otti äiti ennen kuin pysti lähti kohti uutta kotiaan, Vaalaa.

Tällä viikolla meillä on vain yksi keikka, sillä Kouvolan keikka lauantailta siirrettiin syksylle baarin vesivahingon takia. Perjantain keikalle Jyväskylän Lutakkoon vielä muutamia lippuja jäljellä.

PE 1.3. Lutakko, JYVÄSKYLÄ. Soitto kello 22.00".



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kehuttu pop-lupaus k... Kumpi Madventures-ty... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova