Tuorein sisältö

Rock-legenda Led Zeppelin joutui 54 vuotta hylkäämään yhden keikan ajaksi nimensä - syy oli vähintäänkin omalaatuinen

29.02.2024 klo 01.14 | Luettu: 855 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Legendaarinen Led Zeppelin joutui 54 vuotta sitten soittamaan keikan Kööpenhaminassa nimellä The Nobs?

Mitä ihmettä?

Helmikuun 28. päivä vuonna 1970 lavalle ei noussut Led Zeppelin Eva von Zeppelinin vastustuksen johdosta.

Eva oli sukua maineikkaalle Ferdinand von Zeppelinille. Eva ei halunnut, että jotkin brittiläiset pitkätukat tekevät rahaa hänen perheensä kunniakkaalla nimellä.

Rouvan mielestä bändi vieläpä kuulosti huutavilta apinoilta...

Jimmy Page on kertonut tapaamisestaan Eva von Zeppelinin kanssa. Kohtaaminen tapahtui vuotta aikaisemmin, tanskalaisen televisio-ohjelman kulisseissa. Hiiltynyt rouva rauhoittui myöhemmin yhteisen teekupposen äärellä, mutta tilanne räjähti käsiin Evan nähdessä Led Zeppelinin albumin kannen, jossa ilmalaiva räjähtää liekkeihin. Helvetti oli välittömästi irti. Rokkari kertoo joutuneensa juoksemaan karkuun raivoavaa aristokraattia!

Eva von Zeppelin uhkasi bändiä oikeustoimilla, joten bändi käytti luovaa ajattelua ja otti yhden keikan ajaksi nimekseen The Nobs.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suosituimpana genres... Tahko Juhannuksen ni... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova