Tuorein sisältö

Maustetytöt sen tietää - tämä on artistin kannalta yksi Suomen parhaista keikkapaikoista

04.03.2024 klo 19.06 | Luettu: 965 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maustetytöt on parin vuoden aikana kiertänyt Suomen keikkapaikat pariinkin kertaan.

Duon mielipiteellä on merkitystä - tämä on Annalle ja Kaisalle yksi Suomen mieluisimmista keikkapaikoista.

Jyväskylän Lutakko.

"Lutakosta on tullut vuosien saatossa yksi meidän suosikkikeikkapaikoista, sillä sen lisäksi, että tilat ja henkilökunta ovat ammattimaisia ja yleisö on hyvä ja sitä on paljon, mieltä lämmittää monet pikkuasiat: Merkkapiste on tilavuudessaan ja käytännöllisyydessään kenties maan paras. Soundcheckin jälkeen saa paikanpäällä tehtyä kotiruokaa; tällä kertaa meitä hemmoteltiin lasagnella ja porkkanakakulla. Bäkkärillä on sohvia vaikka muille jakaa, joten poikkeuksellisesti myös se viimeisenä bäkkärille ehtivä (yleensä Antti tai Valtteri) pääsee hetkeksi vaaka-asentoon ennen keikkaa. Mitä vielä, kun kamat oli yöllä autossa ja hommat paketissa, saatiin juuri leivottuja sämpylöitä yöpalaksi! Tällaisia asioita sitä alkaa arvostamaan tässä työssä. Ensi kertaan".

Tämän viikon keikat etenevät seuraavasti:
ke 6.3. Piste, Ruka, klo 00
to 7.3. Wanha Hullu Poro, Levi, klo 23:30
pe 8.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki, klo 21:15
la 9.3. Raahesali, Raahe, klo 19


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Dyyni: Osa kaksi on ... Itävalta lähettää eu... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

05.03.2024 klo 07.39

Nivalan alakoulun liikuntasali on parempi.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova