Tuorein sisältö

Ranskalla yllätyskortti Euroviisuihin

13.01.2009 klo 09.41 | Luettu: 2744 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Belgialaisen La Meuse -sanomalehden ja ESC Today -verkkosivuston mukaan Patricia Kaas on valittu Ranskan edustajaksi vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun. Uutista ei ole vahvistettu virallisesti.

Kautta aikojen suosituimpien ranskalaisartistien joukkoon lukeutuva Kaas on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia ja kuusi live-levyä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 16 miljoonaa kappaletta. Kaasin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Mademoiselle chante le blues ja Quand j'ai peur de tout. Ensimmäisen levytyksensä Kaas teki vuonna 1987, ja hänen uusin, 30-luvun tunnelmia kunnioittava Kabaret-albuminsa ilmestyi viime vuoden lopulla.

Kaas on parhaillaan tien päällä - Ranskasta marraskuussa alkanut kiertue ulottuu kevään aikana, mm. Keski-Eurooppaan, Venäjälle, Baltian maihin, Puolaan ja Suomeen. Kaas konsertoi Helsingissä ja Tampereella huhtikuussa.

Lähde Yle/Euroviisut

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Helloween-kitaristin... Nykypäivän tähdet ja... >

Keskustelut (2 viestiä)

Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.01.2009 klo 12.11

Ei karmea ranskalaismusiikki tule mitenkään pärjäämään Euroviisuissa, ikinä!
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

13.01.2009 klo 12.38

Urokhtor kirjoitti:
Ei karmea ranskalaismusiikki tule mitenkään pärjäämään Euroviisuissa, ikinä!
1958, 1960, 1962, 1969, 1977 voitot + lukemattomat kerrat ollut siellä kärkipäässä. Eli voittanut toisiksi eniten euroviisuja Irkkujen jälkeen. Mutta mennäänhän tolla ranskankielellä muuallakin kuin Ranskassa ja sieltäkin on tippunut voittoja tolla patonki-kielellä. Tunnetuin on varmaan Celine Dion vuodelta 1988..
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova