Tuorein sisältö

Nyt ymmärrän paremmin Tarjaa, toteaa Nightwish-Anette

15.01.2009 klo 09.47 | Luettu: 6211 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Nightwishin laulaja Anette Olzon kertoo tuoreessa Me Naiset-lehdessä viime vuoden lopulla sattuneesta tapahtumasarjasta, joka sai bändin sisäisen ilmapiirin kriisin partaalle.

Etelä-Amerikan kiertueen aikana stressi ja paine johtivat välikohtaukseen Brasiliassa, jossa Anette poistui lavalta kesken keikan. Anette toteaa tapahtuneen johtuneen äänen menetyksestä, jonka syyllinen oli savukone. Tapahtumaan oli osasyynä myös bändin sisäiset jännitteet.

Anetten mukaan muu bändi osasi vanhasta kokemuksesta sietää paremmin jatkuvaa kiertuestressiä.

- Kun ihmiset väsyvät toisiinsa, he etääntyvät. Joka ryhmässä tarvitaan joskus sota eikä sitä ollut käyty koko aikana, jonka olin kuulunut bändiin, toteaa Anette Me Naiset-lehdessä.

Anetten mukaan iso riita puhdisti ilmaa. Asiat saatiin ratkaistua ja puhuttua halki. Tapahtuma johti kuitenkin siihen, että Anette päätti ottaa avukseen henkilökohtaisen managerin. Manageri on ruotsalainen, joten kommunikointikielikin on kotoisampi.

- Päätös oli minulle rankka, sillä en halunnut ongelmia bändin kanssa. Totesin kuitenkin, että näissä asioissa minulla on eri tarpeet kuin pojilla.

Anette toteaa myös ymmärtävänsä nyt, miksi Nightwishin entinen solisti Tarja Turunen otti oman managerin. Syyt olivat varmasti vahvoja, kuten Anettella itsellään.

Lähde Me Naiset


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kotiteollisuuden mah... Lauri Tähkä myydyin ... >

Keskustelut (3 viestiä)

nwnwnw

15.01.2009 klo 15.37

me naiset, lol
lainaa
Mi5

15.01.2009 klo 20.30

No kyllähän sen kaikki tietää, että Tuomas Holopainen on egoistinen mulkero ja muusikkonakin varsin keskinkertainen.
lainaa
Keijo

16.01.2009 klo 11.52

Sinähän sen tiedätkin hyvin...
Hän ei ole muusikko vaan oikeastaan jo säveltäjä... Ja ihmisenä jotain muuta kuin sinä sanot
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova