Tuorein sisältö

Pekka Strengin julkaisupäivä muuttui, tribuuttikeikan nimet selvillä

15.01.2009 klo 22.02 | Luettu: 2090 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Edesmenneen laulaja-lauluntekijän Pekka Strengin jälkeenjääneistä nauhoista julkaistaan laulajan kolmas albumi nimeltään Unen maa. Albumin julkaisupäivää on aikaistettu viikolla, uusi päivä on 21.1.09.

Pekka Streng kuoli syöpään 11.4.1975, pari viikkoa ennen 27-vuotissyntymäpäiväänsä. Tieto varhaisesta kuolemasta leimasi Strengin elämää koko lyhyen uran ajan. Kolmatta albumia hän ei yrityksistä huolimatta ehtinyt saada valmiiksi, ja kappaleet jäivät keskeneräisinä odottamaan löytäjäänsä vuosikymmeniksi. Joukko kelanauhoja, joissa oli jo julkaistuilla levyillä olleiden demo-kappaleiden lisäksi myös vapaata jammailua, puhetta, kappaleiden aloituksia ja joitakin kokonaisia kappaleita akustisena kotioloissa, muokattiin viimein levymuotoon.

Unen maa - levyllä on pelkästään aiemmin julkaisemattomia kappaleita. Alkuperäiset nauhoitukset oli tehty monokelanauhurilla yhdelle raidalle. Tuottaja on siis saanut tehdä sovitukset laulun ja kitaran varassa oleville äänityksille miltei neljäkymmentä vuotta myöhemmin.

4.2.2009 järjestetään Helsingin Tavastia-klubilla konsertti, jossa joukko maamme eturivin muusikoita nousee lavalle kunnioittamaan Pekka Strengin tuotantoa Olympia-orkesterin kanssa. Konsertin seremoniamestarina toimii ohjaaja Arto Halonen, joka on työstämässä dokumenttielokuvaa Pekka Strengistä. Elokuva valmistuu syksyllä 2009.

Konsertissa esiintyvät:

22-Pistepirkko
Pauli Hanhiniemi
Kärtsy Hatakka (Waltari)
Pekko Käppi
Ville Leinonen
Jarkko Martikainen
Laura Närhi
Emma Salokoski
Olavi Uusivirta
sekä yllätysesiintyjä

Strengin runoja ja tekstejä esittävät Krista Kosonen ja Olavi Uusivirta.

Unen maa –albumin kappale Suruperhonen on kuultavissa ensimmäistä kertaa sunnuntaina 18.1. Helsingin Sanomien nettisivuilla.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Alkuperäiset Hurjapä... Kuin naisesi toisen ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.01.2009 klo 01.05

Voipi olla aika kiintoisa konsertti. "Uusi" levy kiinnostaa yhtä lailla.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova