Tuorein sisältö

pehmoainon koko tarina ainutlaatuisten keikkojen aiheena

13.09.2024 klo 13.43 | Luettu: 601 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Alkuvuodesta platinaa keränneen debyyttialbuminsa julkaissut pehmoaino esittää kolme ainutlaatuista "sätkynukkekoti (kaikki tarinat 2020–2024)" -konserttia halki Suomen.

Artistin tähänastisen uran kokonaisuudessaan kiteyttävä konsertti saa ensi-iltansa Tampere-talossa 9. marraskuuta. Muut konsertit järjestetään pehmoainon synnyinkaupungissa Oulussa Pohjankartanon salissa 15. marraskuuta ja kotikaupungissa Helsingissä Musiikkitalossa 14. joulukuuta.

Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 16. syyskuuta klo 9 konserttipaikkojen myyntikanavissa.

Konsertit ovat tähän mennessä pehmoainon uran visuaalisesti ja musiikillisesti suurin kokonaisuus. Kaksituntisissa konserteissa kuulijat viedään syvälle pehmoainon sielunmaisemaan ja kasvutarinaan vuosien 2020–2024 ajalta. Konserttisaleissa päästään illan aikana kokemaan artistin koko tuotanto, rikastettuna muun muassa uniikeilla sovituksilla niin akustisesti kuin jousisektionkin säestämänä. Visuaalisesti rikkaissa konserteissa tullaan kuulemaan myös aiemmin julkaisematonta materiaalia demojen muodossa.

Konserttien visuaalista kokonaisuutta on rakentanut Andre Pozusis ja musiikillista kokonaisuutta Matias Metsävainio. Lavalla pehmoainon kanssa konserteissa soittavat Matias Metsävainio (kitara), Lari Silva (rummut), Martta Kiikeri (sello), Linnea Hildén (sello), Axel Liljeblad (viulu) ja Topi Kilpinen (koskettimet).

pehmoaino: sätkynukkekoti
(kaikki tarinat 2020–2024)

9.11.2024 Tampere, Tampere-talo
15.11.2024 Oulu, Pohjankartanon Sali
14.12.2024 Helsinki, Musiikkitalo
Konsertit alkavat klo 19.00. Konsertin kesto n. 2 h sisältäen väliajan.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suosikkijuontaja Sam... Batman: Caped Crusad... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova