Tuorein sisältö

Steven Spielbergin lentäviä lautasia ihmettelee myös Colman Domingo

17.09.2024 klo 18.20 | Luettu: 783 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Steven Spielbergin seuraava elokuva on yhä virallisesti nimeämätön. Valikoidut lähteet käyttävät siitä nimeä The Dish eli "astia" tai "lautanen", mikä käy järkeen, sillä huhujen mukaan Spielberg kertoo jälleen tarinan avaruusolennoista eli - ilmeisesti - lentävistä lautasista.

Spielberg on keksinyt tarinan itse. Käsikirjoituksen hän on jättänyt luottomiehelleen David Koeppille (mm. Maailmojen sota, Jurassic Park). Kyseessä on ison budjetin kesäelokuva, jonka ensi-ilta on toukokuussa 2026.

Rooleissa nähdään Emily Blunt, Colin Firth, Spielbergin Vakoojien sillasta tuttu Eve Hewson ja tuoreen tiedon mukaan myös Colman Domingo.

Domingo on "myöhäinen kukinto". 50-vuotias karismasetä on noussut arvostetuksi nimeksi viimevuosina mm. Emmy-palkinnon väärtillä Euphoria-sarjalla ja Oscar-ehdokkuuden tuoneella Rustin-elokuvalla (kuvassa). Hänen tuorein työnsä Sing Sing on kerännyt kiitosta festivaaleilla, ja ensi vuonna hän näyttelee Michael Jacksonin isää Michael-elokuvassa.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< James Cameron aikoo ... Peter Dinklage ja Jo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova