Tuorein sisältö

Watchmen-kiista on sovittu

16.01.2009 klo 16.55 | Luettu: 2823 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Elokuvastudiot Warner Bros. ja 20th Century Fox ovat nyt kavereita. Warner myöntää, että Fox toimi oikein mainitessaan heille jo ennen kuvausten alkua, ettei Warnerilla ole oikeutta tehdä elokuvaa Watchmen. Fox myöntää, että Warnerilla oli oikeus epäillä näitä syytöksiä.

Watchmen saa maailmanlaajuisen ensi-iltansa maaliskuussa, kuten suunniteltua. Kyseessä on Zack Snyderin ohjaama supersankarielokuva, joka perustuu kenties kaikkien aikojen kehutuimpaan sarjakuvaromaaniin, jonka käsikirjoituksesta vastasi Alan Moore.

Foxin logoa ei näy elokuvan alussa. Fox kuitenkin saa huomattavan osan elokuvan tuotosta. Fox ei ole osallistunut elokuvan tekoon millään tavalla, mutta aiemman oikeuden päätöksen mukaan omistaa yhä oikeuden levittää elokuvaa, joka mainittuun sarjakuvaan perustuu. Tästä oikeudesta Fox on luopunut neuvotteluissa oikeuden ulkopuolella.

Fox haastoi Warnerin oikeuteen asian tiimoilta samoihin aikoihin, kun Snyder sai kuvaukset päätökseen. Fox osti sarjakuvan oikeudet 1986, mutta epäonnistui elokuvan kehittelyssä, minkä jälkeen oikeudet ovat seilanneet maailmalla.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Big Brotherista tutu... Philip Seymour Hoffm... >

Keskustelut (2 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.01.2009 klo 19.34

Hienoa pienoa.
lainaa
Mi5

18.01.2009 klo 16.52

Dawn of the dead -remake, joka on Romeron alkuperäiselle sitä, mitä Star Warsin viimeisin trilogia on vanhalle trilogialle, ja elokuvallisesti täyden paskan kolmensadan jälkeen kauhulla odotellaan, kuinka tehokkaasti Snyderi on raiskannut Watchmenin. Trailerit ovat yhtä tyylikkäitä kuin kolmessasadassa, mutta sisältö näyttää taas menneen päin helvettiä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova