Tuorein sisältö

Jeff Beck tyrmää vanhan bändinsä paluun

19.01.2009 klo 12.09 | Luettu: 1818 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Jeff Beck ei innostu reunion-puheista. Miehen Jeff Beck Group-aikaiset bändikamut Rod Stewart ja Ronnie Wood ovat viemässä The Faces-kokoonpanon jälleen tien päälle. Jeff Beck ei aio seurata esimerkkiä. Beckin mielestä bändien uudelleen tulemiset ovat huono idea.

Ainakin Stewart on puhunut julkisuudessa kiinnostuksestaan viedä Jeff Beck Group takaisin tien päälle.

Beckin mukaan bändien uudelleen tulemiset ovat aina olleet hänen mielestään vähemmän hyvä idea. Varsinkin kun bändi on ollut aktiivinen viimeksi 35 vuotta sitten. Reunionit viittaavat yleensä siihen, ettei kyseisten soittohemmojen elämässä ole meneillään muita projekteja. Beck painottaa myös Jeff Beck Groupin kolunneen pieniä klubeja ja lopettaneen ennen suurta menestystä.

-Olisi kuitenkin mukava jammailla yhdessä pienellä porukalla, ihan privaatisti. Muuten homman voi jättää muistojen joukkoon.

Beck perusti The Jeff Beck Groupin vuonna 1967. Stewartin ja Woodin lisäksi bändissä soittivat Nicky Hopkins ja Mick Waller. Yhtye julkaisi vain kaksi albumia. Tämän jälkeen Stewart ja Wood liittyivät the Faces-kokoonpanoon.

The Jeff Beck Groupin oli määrä esiintyä Woodstockin festivaaleilla vuonna 1969, mutta konsertti peruttiin. Esiintyminen olisi saattanut nostaa kokoonpanon suureen suosioon.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Smiths-nokkamies... Suosikkinäyttelijän ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova