Tuorein sisältö

Entinen Skid Row -vokalisti lähtee kotiin kesken kiertueen

Tänään klo 00.08 | Luettu: 247 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsalainen laulaja Erik Grönwall on tuttu ääni H.E.A.T.-yhtyeestä ja myöhemmin myös Skid Row'sta.

Skid Row -pesti päättyi virallisesti reilu vuosi sitten. Grönwall sairastaa kroonista lymfaattista leukemiaa, joka lienee olevan este ainakin jatkuvalle kiertämiselle.

Grönwall joutuu nyt vetäytymään kiertueelta - onneksi vain hetkellisesti. Miehen on ollut tarkoitus kiertää lauluvastuussa Michael Schenkerin Euroopan keikoilla, mutta nyt Grönwall joutuu jättäytymään sivuun muutaman keikan ajaksi sairaan isänsä terveystilanteen johdosta.

Grönwall on kirjoittanut somessa isänsä joutuvan sydänleikkaukseen. Leikkaus tulee olemaan riskialtis, ottaen huomioon miehen ikävuodet ja aikaisemman sairaushistorian. Joten Erik matkustaa kotiin muun perheen tueksi.

Tällä hetkellä väliin on jäämässä vain kaksi keikkaa, Madrid ja Barcelona. Keikoilla tuuraavana laulajana nähdään Roberto Dimitri Liapakis. Grönwall uskoo olevansa lavalla jälleen Britannian keikkojen käynnistyessä, 8.5.

Schenker kiertää nimikkeellä "My Years With UFO".

(Blabbermouth.net)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Last of Us 2-2: ... Suvi Teräsniska kier... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova