Klamydian uusi albumi kuunneltavissa - 'Tehtiin aikamoisen positiivinen albumi'
Klamydian uusi albumi "Mörkö koneistossa" saa tänään päivänvalonsa. Bändin johtotähti Vesku Jokinen taustoittaa uutta julkaisua ja sen nimeä. Mörkö koneistossa kannen on piirtänyt Juho Juntunen.
"Meidän bändi on se mylläävä ja rähisevä mörkö tämän suomalaisen musabisneksen isojen koneistojen keskellä. Rikotaan hieman rattaita ja hammaspyöriä ja heitetään haastetta kehiin. Me ollaan tehty jo 37 vuotta tinkimättä tuumaakaan omaa juttuamme trendeistä ja virtauksista välittämättä. Aitous tuntuu toimivan ja jotain ollaan tehty selkeästi oikein, kun on edelleen loppuunmyytyjä keikkoja ja festarikentät on täynnä porukkaa, jotka laulaa biiseissä mukana. Jos uuden levyn biisien päälinja pitää kiteyttää, niin se on että pitää mennä eteenpäin vaikka maailmassa tällä hetkellä ympärillä myllertää. Viimeisin Liekki palaa- single on siitä hyvä esimerkki. Ei anneta periksi eli tehtiin aikamoisen positiivinen albumi", Vesku Jokinen kertoo.
"Klamydia täyttää 2028 40 vuotta ja siihen liittyvä kolmivuotissuunnitelma on jo käynnistynyt, mutta siitä sitten tuonnempana lisää. Aiotaan juhlia isosti", Vesku Jokinen jatkaa.
Bonuslevynä on mukana Timanttinen keikka, hemmot, joka sisältää livetaltiointeja kesän 2022 festareilta.
Timanttinen keikka, hemmot ankkamaisen kansitaiteen Klamydiasta on tehnyt tunnettu Aku Ankka- piirtäjä Kari Korhonen.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti