Ruotsalainen Avatar jatkaa matkaansa kohti globaalin metallikentän huippua - ota haltuun uusi julkaisu
Omaleimaisella ja teatraalisella musiikillaan laajan ja uskollisen fanikunnan itselleen kasvattanut ruotsalainen Avatar jatkaa varmaa matkaansa kohti globaalin metallikentän huippua. Captain Goat -single musiikkivideoineen on julkaistu.
"Luulen, että Captain Goatia kuunnellessa ihmisille käy selväksi, että säännöt ovat jälleen muuttuneet. Emme koskaan tee samaa kappaletta kahdesti, ja etsimme aina uusia tapoja uudistua. Se on ainoa tapa, jonka osaamme – ja ainoa tapa antaa itsellemme mahdollisuus olla parempia kuin koskaan aiemmin. Kappaleella käytetään Saatanaa ja hengen matkaa manalan halki meditaation välineenä. Se on neuvottelu olemassaolon kovien totuuksien kanssa – ja hyväksynnän etsimistä, kun kuljet armottoman elämän pimeyden läpi", laulaja Johannes Eckerström kertoo.
Keikkarintamalla Avatar on totuttuun tapaan kovassa vauhdissa. Kesällä yhtye aloittaa kiertueen Iron Maidenin matkassa. Helmikuussa vuorossa taas on yhtyeen oma Euroopan-kiertue, jonka myötä Avatar saapuu myös Suomeen. Yhtye esiintyy Kulttuuritalolla helmikuun 7. päivä.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti