Ilmiöksi noussut Komiat julkaisi uutta ja suuntaa historialliselle kiertueelle
Ilmiöksi noussut Komiat-yhtye julkaisee uuden albumin ja suuntaa konserttisalikiertueelle.
Viiden nuoren muusikon muodostama Komiat teki läpimurtonsa viime vuonna sekä keikkamenestyksellään että hittisinglellään Minähän vien. Keväällä julkaistu Kaihosielu-single on kasvattanut yhtyeen fanikuntaa entisestään. Tänään julkaistu "Kaihosielu"-albumi siivittää energisistä keikoistaan tunnetun ryhmän kohti kesän esiintymisiä. Syksyllä Komiat suuntaa historiansa ensimmäiselle konserttisalikiertueelle.
Kaihosielu on yhtyeen toinen albumi. Tuottajana on toiminut Sampo Haapaniemi. Kymmenen kappaleen kokonaisuus on syntynyt yhteistyössä nimekkään tekijäkaartin kanssa – mukana ovat muun muassa Timo Kiiskinen, Anne Mattila, Esa Nieminen, Simo Silmu ja Sinikka Svärd. Myös yhtye itse sekä Haapaniemi ovat olleet aktiivisesti mukana sävellys-, sanoitus- ja sovitustyössä.
Albumilta on julkaistu singleinä jo kappaleet Pakka sekaisin, Minähän vien ja Kaihosielu. Näistä Minähän vien soi Yle Radio Suomen viime vuoden soitetuimpana kappaleena ja pysyi Suomen virallisella radiosoittolistalla kymmenen viikkoa. Spotifyssa biisiä on kuunneltu lähes 1,5 miljoonaa kertaa. Keväällä ilmestynyt Kaihosielu nousi julkaisuviikollaan Spotifyn Top 50 -listalle ja viralliselle radiosoittolistalle, ja se lähestyy miljoonaa kuuntelukertaa.
Vuonna 2024 Komiat nousi ilmiöksi, kun eri-ikäinen yleisö löysi yhtyeen keikoille. Suosio jatkuu myös tänä kesänä: Backaksen lavatanssit myivät loppuun minuuteissa ja suosio näkyy myös muualla Suomessa.
Juhannusaattona yhtye esiintyy Radio Suomen Juhannustanssit-lähetyksessä, jonka Yle taltioi Tuuloksen Kapakanmäeltä. Esitys nähdään Yle TV1:llä ja kuullaan Yle Radio Suomessa.
Syksyllä Komiat suuntaa ensimmäiselle konserttisalikiertueelleen. Kiertue kattaa kahdeksan paikkakuntaa, ja ohjelmistossa kuullaan koko uusi albumi, valikoituja kappaleita debyyttilevyltä sekä yleisön suosikkeja keikoilta. Kiertueen lipunmyynti alkaa kesäkuun alussa.
Syksyn konserttisalikiertue:
Ke 22.10. Sibeliustalo, Lahti
To 23.10. Verkatehdas, Hämeenlinna
La 25.10. Konserttitalo, Turku
Ti 28.10. Kulttuurikeskus Poleeni, Pieksämäki
Ke 29.10. Tampere-talo, Tampere
To 30.10. Seinäjoki-sali, Seinäjoki
Pe 31.10. Pohjankartanon sali, Oulu
La 01.11. Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti