Dinosaurusseikkailu Land of the Lost palaa jälleen, nyt Netflix-sarjana
![]() |
Land of the Lost on alunperin lapsille suunnattu seikkailusarja, jota tehtiin vuosina 1974-1976 (kuva ylhäällä). Sarja sijoittui vaihtoehtoiseen todellisuuteen, josta perhe etsi ulospääsyä. Oli dinosauruksia, lisko- ja apinamiehiä ja muuta outoa. Pienellä budjetilla saatiin aikaan suhteellisen vaikuttavia näkyjä.
90-luvun alussa tehtiin kahden kauden verran uutta versiota. Vuonna 2009 valmistui floppileffa, joka parodioi aihetta aikuisten ehdoilla & Will Ferrellin tyylillä (kuva alhaalla).
Kolmatta tv-sarjaa on lupailtu viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kehittely on yhä varhaisessa vaiheessa, mutta Deadline-sivusto tietää kertoa, että sopimus on lyöty lukkoon: sarja tehdään Netflixiä varten.
Lisätiedot ovat kiven alla. Eksyneestä perheestä niinikään kertova Lost in Space -kierrätys sai kolme kautta Netflixissä ja pääasiassa myönteistä palautetta, joten kenties tavoitteet ovat vastaavia. Ferrell-nostalgiaa tuskin tarjoillaan kolmelle siitä kiinnostuneelle.
![]() |
Lähde: Deadline
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti