Tuorein sisältö

Katso viiden maan viisuherkut

16.02.2009 klo 08.49 | Luettu: 1395 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Moskovan keväisen Eurovisionin laulukilpailun esiintyjäkaarti sai viikonloppuna varmistuksen viiden maan osalta.

Neljä viidestä valitsi edustajakseen naislaulajan-tai duon. Vain Liettuassa voiton vei miessolisti. Sasha Sonin tunnelmallinen Pasiklydes žmogus keräsi maksimipisteet jokaiselta puhelinäänestysalueelta. Tsekkaa Liettuan biisi täältä.

Islannissa ja Puolassa luotetaan tänä vuonna paitsi naisartistiin myös balladiin. Islantia edustaa vasta 18-vuotias Jóhanna Guðrún Jónsdóttir kappaleella Is it true. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Óskar Páll Sveinsson. Katso Islannin viisubiisi.

Puolan edustajaksi valitun Lidia Kopanian kappale I don't wanna leave oli puhelinäänestäjien ykkössuosikki, mutta sijoittui asiantuntijoiden äänestyksessä vasta toiseksi. Yhteispisteet riittivät kuitenkin selvään voittoon. Puolan edustaja nähtävissä täältä.

Moldovaa edustaa Moskovassa Nelly Ciobanu kappaleella Hora din Moldova. Esitys sai maksimipisteet kahdelta eri asiantuntijaraadilta ja voitti myös puhelinäänestyksen. Sisarusduo Inga & Anush voitti Armenian karsinnan kappaleella New Dance (Jan Jan). Myös Armeniassa voittajan valintaan osallistuivat sekä puhelinäänestäjät että asiantuntijaraadit.

Moldovan viisusiivu

Armenian viisu

Ruotsissa ja Norjassa karsittiin finalisteja eli valinnat ovat vielä vaiheessa. Ruotsin karsintakiertueen toinen semifinaali käytiin Skellefteåssa. Suoraan finaaliin selviytyivät Måns Zelmerlöw kappaleella Hope & Glory ja yhtye H.E.A.T. kappaleella 1000 miles. Toisen mahdollisuuden saivat Lili & Susien ja Amy Diamondin esittämät kappaleet.

Lähde Yle/Euroviisut








V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Rock uskomattoma... Katso ennakkoa Night... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova