Tuorein sisältö

Sakara panosti voittavaan hevoseen, siis bändiin

16.02.2009 klo 15.07 | Luettu: 2271 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mokoma-yhteyksillä ladattu Sakara Records ja parhaan demobändin tittelin Finnish Metal Awardseissa voittanut FM2000-yhtye ovat solmineet levytyssopimuksen. Sakara Records julkaisee yhtyeen albumin Meibi bus home keskiviikkona 4. maaliskuuta.

Sakaran kanssa tehty sopimus sovittiin suullisesti noin viikkoa ennen demobändi -voittoa, joten palkintoa noutaessaan FM2000 ei siis enää ollutkaan demobändi.

- Sovimme levyn julkaisusta alkuviikosta joten olihan se mieluisa yllätys kuulla loppuviikosta, että suomalainen metalliyleisö oli kanssamme samaa mieltä”, myhäilee Sakaran Marko Annala.

- Olemme laukoneet Sakaran suuntaan jo pitkään, mutta nyt meni helppo kainalon alta”, toteaa Vepa FM2000-yhtyeestä.

FM2000 on kymmenvuotias pieksämäkeläinen yhtye. Suomeksi laulavan nelimiehisen yhtyeen metallin, punkin ja kansanmusiikin ristisiitosta on kutsuttu mm. "skitsofrenian saastuttamaksi rytmilaukaksi". Teksteillä on suuri osuus yhteen ilmaisuissa ja tuleva Meibi bus home sisältääkin varsin omintakeista lyriikkaa.

- Yhtyeen kiero ja omalaatuinen huumori jakaa yleisön mielipiteet vahvasti kahtia, joten siltäkin osin FM2000:ssa täyttyvät kaikki hyvän taiteen tunnusmerkit. FM2000 sisältää ristiriitaa, joka kiehtoo, kuvailee Marko Annala.

www.myspace.com

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kotiteollisuuden Uko... Brittitähden tytär p... >

Keskustelut (1 viestiä)

Slemmy

Rekisteröitynyt 23.07.2007

16.02.2009 klo 22.06

Hyvää settiä nuo myspacessa olevat biisit.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova