Uusi Night at the Museum -elokuva on suunnitteilla
![]() |
Night at the Museum -sarjan kolmas osa Haudan salaisuus (Secret of the Tomb, 2014) jäi Robin Williamsin viimeiseksi elokuvaksi. Hän näytteli kaikissa osissa Theodore Rooseveltin vahakabinettiversiota, joka heräsi henkiin muiden museoesineiden tavoin ja sai enemmän aikaa kuin niistä useimmat. Vuonna 2022 valmistui animoitu neljäs osa Night at the Museum: Kahmunrah Rises Again, jossa Roosevelt näytti vähintään yhtä paljon Williamsilta kuin Rooseveltilta.
Nyt kehitteillä on jälleen näytelty elokuva. Se kertoo uuden tarinan täysin uusista hahmoista, eli todennäköisesti "aiempia osia ei tarvitse katsoa", mutta vanhoilla faneilla on syy katsoa leffa, ja ehkä muiden tuttujen näyttelijöiden vierailut ovat mahdollisia jossakin vaiheessa. Ben Stiller näytteli museovahtia aiemmissa näytellyissä versioissa.
Käsikirjoittajaksi on palkattu Tripper Clancy, jonka töihin lukeutuvat Die Hart (ei Die Hard) ja Kimppakyytikytät (Stuber). Alkuperäisten elokuvien ohjaaja Shawn Levy on mukana tuottajana.
Lähde: Deadline
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti