'Tämä on nopein kappale, jonka olemme tehneet miesmuistiin' - ruotsalainen metalliryhmä julkaisi uutta
Ruotsalainen metallisirkus Avatar julkaisi tänään uuden singlensä In The Airwaves.
Teatraalisesta ja omaleimaisesta tuotannostaan tunnettu yhtye tarjoilee uuden singlen ohella myös omaan tyylikkääseen tapaansa tuotetun musiikkivideon.
"Avatar määrittyy meille niiden haasteiden kautta, joita asetamme itsellemme. Me etsimme aina uusia näkökulmia ja pyrimme jatkuvasti pidemmälle. Tässä loputtomassa matkassa kohti seuraavaa suurta oivallusta palaamme yhden metallimusiikin tärkeimmän elementin äärelle, joka on nopeus.Tämä on nopein kappale, jonka olemme tehneet miesmuistiin ja tuntuu hyvältä painaa taas kaasua pohjaan. Tietyllä tavalla tämä tuntuu paluulta johonkin olennaiseen. Nauttikaa raivostamme!"
Keikkarintamalla Avatar on tuttuun tapaan kovassa vauhdissa, ja bändi on juuri julkistanut tälle vuodelle uuden kuukauden mittaisen headline-kiertueen Pohjois-Amerikkaan. Kesällä yhtye aloittaa kiertueen Iron Maidenin matkassa. Helmikuussa vuorossa taas on yhtyeen oma Euroopan-kiertue, jonka myötä Avatar saapuu myös Suomeen ja Helsinkiin. Yhtye esiintyy Kulttuuritalolla helmikuun 7. päivä.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti