Tuorein sisältö

Tarjolla pikkulevyn verran kitarapainotteista merihenkistä, vapaasti hengittävää instrumentaalimusiikkia

Eilen klo 10.55 | Luettu: 349 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turkulainen suomenkielistä progressiivista rockia esittävä Sammal on ilahduttanut progekansaa jo vuosikymmenen ajan.

Miltä kuulostaisi pikkulevyllinen kitarapainotteista merihenkistä instrumentaalimusiikkia, jossa kuuluvat niin kitaristisäveltäjän vaikutteet kuin myös elämäntilanne, maantieteelliset paikat ja vahvat tuntemukset?

Sammal-yhtyeen kitaristi Jura Salmi on tarttunut sooloprojektiin, Kelluvat Ikkunat, ja samaa nimeä kantava albumi on nyt kuunneltavissa.

"Minulle musiikki on aina ollut tietynlainen oman identiteetin ankkuri. Elämä heittelee, mutta musiikki tunnetasolla muistuttaa minulle itselleni, kuka oikeasti olen. Tämän EP:n kappaleet syntyivät aikana, jolloin olin menettänyt useita läheisiäni, asuin uudella paikkakunnalla (turkulainen Helsingissä) ja elämä alkoi jollain tasolla nollasta. Jokainen kappale on hetken tunne, paikka tai ajatus. Minulle oli selvää että näiden kappaleiden tulee olla instrumentaaleja, sillä minulle instrumentaalimusiiki edustaa puhtainta tunneilmaisua. Tätä visiota kanssani toteuttamaan sain Jaakko Rinteen rumpuihin, jonka kanssa olen soittanut teini-iästä lähtien ja bassoon Sammaleen virallisen ulkojäsenen Ami Kajanin, joka on mielestäni Suomen parhaita muusikoita tällä hetkellä. Biisejä ei oikeastaan harjoiteltu, vaan soitettiin muutama otto läpi ja jätettiin improvisaatiolle runsaasti tilaa. Toivon, että kuulija löytää tästä levystä yhtä paljon vapautta, tilaa ja juuria kuin minä sen tekemisestä".

Kelluvat Ikkunat äänitti Mikko Hellström, miksasi ja äänitti Jussi Vuola V.R. Studiolla ja masteroi Jaime Gomez Arellano (Ghost, Opeth, Paradise Lost) Orgone Studioilla.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Bomfunk MC's -hitti ... Flow Festival julkai... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova