Huhut ovat totta - Töölön Ketterä tekee paluun, paluukeikka tänään Helsingissä
Huhut ovat totta: Töölön Ketterä tulee takaisin uudistuneella kokoonpanolla. Paluukeikka nähdään tänään lauantaina Helsingissä järjestettävässä Kallio Block Party -ilmaistapahtumassa.
Vuonna 2015 perustettu yhtye muistetaan yhtenä suomalaisen grimen edelläkävijöistä sekä ennen kaikkea huippuenergisistä keikoistaan. Kaksi EP:tä ja yhden kokopitkän albumin PME Recordsilla julkaisseen yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat kultaa striimanneet Ludoo ja Valitsemaanne numeroon feat. Vesta.
Alkujaan räppäri Matti8:n ja tuottaja Handshakingin muodostama yhtye aloittaa nyt uuden luvun tarinassaan uuden tuottajan kanssa. Duon toisen osapuolen paikan ottaa haltuunsa ileevi, joka on myös itse äänessä useilla kappaleilla Töölön Ketterän uudella materiaalilla.
"Pitkän vaiheilun jälkeen työskentely Leevin kanssa tuntuu luonnolliselta ja sopivalta jatkumolta Ketterän legacylle", Matti8 sanoo.
Nyt tekeillä on uusi albumi, joka kantaa työnimeä "Kaikki on muuttunu". Uutta musiikkia tulee jo loppukesästä tai alkusyksystä.
Uuden kokoonpanon tulikasteena liven osalta toimii esiintyminen Kallio Block Partyn rap stagen illan viimeisenä aktina. Lava löytyy osoitteesta Toinen linja 11 ja Töölön Ketterän showtime on kello 21.15.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti