The Sandman 2-1: ei ehkä helvetin tylsää mutta tylsä Helvetti

Muistan miksi katsoin 1. kauden: kiiltävä fetissifantasia itsestään Nukkumatista ja muista abstrakteista mököttäjistä ja diivoista on eeppinen paperilla. En muista kaudesta paljoa laatua ajatellen: todisteiden mukaan inhosin loppua, mutta useimmilla tutuilla viuhahduksilla on sama pinnallinen merkitys.

Kosminen perhe tapaa, eli universumin tärkeimmät voimat ovat läsnä. Nukkumatti on karannut Twilightista, Himo Rocky Horrorista, Kohtalo on tusinajedi, Juoppohulluus on kaheli suttura ja Epätoivo on punkero, jonka pieni spiikki sivuhahmon epätoivosta on valitettava, jos yrität unohtaa aiheen isän Neil Gaimanin yksityiselämän. Tylyttävä tiivistys Kuolemasta olisi se, että hän on yli-ikäinen gootti, mutta muistan (melkein) jakson, jossa hänet kuvattiin lempeänä voimana.

Joten?

Kohtalo on kuullut mummoilta houreita, joten hän tietää tämän tapaamisen olevan tärkeä. Nukkumattia tylytetään siitä, että hän passitti tyttöystävänsä Helvettiin kauan sitten, joten hän muistelee romanssia ja päättää painua Helvettiin. Sillä on seuraamuksia, jankuttaa jakson loppu.

On kiusallista ymmärtää paremmin heitä, jotka eivät voi sietää tätä pönötystä kuin omaa perimmäistä myönteisyyttään. Kerronta on liian pinnallista ja hidasta. Tahdon hädin tuskin ymmärrettäviä monimerkityksellisiä kosmisia totuuksia elämän ja universumin alkemiasta, jotka sitten päätän ymmärtää vaikka väkisin vilkkuvien värien ja pyllistelevien perkeleiden sinfonian vietellessä...! On varmasti mahdollista tehdä vakava himskattifantasia, joka on ruuhkainen kuin lokakuussa jatkuva komedia Hazbin Hotel.


Keskiarvo 12 jakson jälkeen:


< Jakso 1-11

Katsottu: Netflix