Anssi Kela koki yhden elämänsä keikoista: 'Teki mieli huutaa että vi*tu juuri näin'
Muusikko Anssi Kela koki yhden elämänsä keikoista. Anssi kertoo somessa järisyttävästä kokemuksesta, jonka tarjoili kanadalainen suosikkirokkari Bryan Adams.
"Uskomatonta laulamista 65-vuotiaalta, joka jo 80-luvulla kuulosti siltä, että tuosta kurkusta ei pidemmän päälle tule muuta kuin pihinää: tuuttasi reilut kaksi tuntia ilman korvin kuultavia ongelmia. Esiintyminen oli pari naksua kasariaikoja rauhallisempaa, mikä on toki ymmärrettävää".
Anssi kertoo keikan aikana liikuttuneensa lähes kyyneliin - useamman kerran. Adams yhtyeineen toimitti perusrokkia niin pätevästi, että Anssin teki mieli huutaa "vit*u, juuri näin. Tästä on kyse". Miinustakin löytyi, mutta se ei tunnelmaa suuremmin latistanut. "Sain mielen hyväksi, ja vahvistusta omaankin tekemiseen".
Lue Anssin somepostaus kokonaisuudessaan:
"Bryan Adams. En tiedä, oliko paras näkemäni keikka, mutta meni ainakin top vitoseen.
Uskomatonta laulamista 65-vuotiaalta, joka jo 80-luvulla kuulosti siltä, että tuosta kurkusta ei pidemmän päälle tule muuta kuin pihinää: tuuttasi reilut kaksi tuntia ilman korvin kuultavia ongelmia. Esiintyminen oli pari naksua kasariaikoja rauhallisempaa, mikä on toki ymmärrettävää.
Todistin tekemistä, jollaiseen itsekin pyrin: rokkibändin kursailematon esitys, enemmän keikka kuin show. Visuaalisia elementtejä (iso videoseinä bändin takana, ilmassa leijuva jättimäinen nyrkkeilyhanska) oli omaan makuuni sopivasti: niistä tuli kivaa lisäarvoa, mutta eivät astuneet livemusan varpaille. Soundipuoli oli ainakin omalle paikalleni tasapainoinen, ja energiaa välittävä.
Tuntui niin hyvältä kuunnella rockmusiikkia, että liikutuin useampaan otteeseen — piti nieleskellä ja räpytellä silmiä. Teki mieli huutaa, että VITTU, JUURI NÄIN! TÄSTÄ ON KYSE! En tietenkään huutanut, vaan istuin hiljaa jakkarallani. Sisuksissa kuitenkin kipinöi.
En lopulta tiedä Bryan Adamsista paljoakaan. En muista nähneeni häneen liittyviä lööppejä, en tunne vaiheitaan. En ole lukenut Bryan Adams -kirjoja, en pahemmin edes lehtijuttuja. Hän ei ole HAHMO. Tiedän vain, että musiikin ohella hän valokuvaa taiten, ja keräilee kalliita putkimikkejä. Lavalla hän ei ollut erityisen rocktähtimäinen, vaan jopa vaatimattoman oloinen. Syntyi vaikutelma kivasta ja mutkattomasta tyypistä, jonka seurassa oli hyvä olla.
Jupisen ainoastaan siitä, että joissain biiseissä basso tuli luultavasti kovalevyltä. Bryan hoiti itse bassotonttia n. puolet keikasta (arvostan!), osassa biisejä kiipparisti sormeili synabassoa, mutta sitten oli niitä kappaleita, joissa basso soi ilman että kukaan soitti. Tämä oli outoa, koska keikka näyttäytyi minulle sellaisena, jossa haluttiin korostaa livesoittoa ja bändikemiaa.
Tykkään keikoilla katsella ja kuunnella muusikoita, seurata mitä kukin tekee. Heti, kun bändisoittoon liittyviä asioita tulee taustanauhalta, alan epäillä näkemääni ja kuulemaani. Kyynistyn.
Mutta se oli vain pieni miinus hienoon ja kohottavaan keikkaan. Sain mielen hyväksi, ja vahvistusta omaankin tekemiseen. Kiitos, Kanada".
"Uskomatonta laulamista 65-vuotiaalta, joka jo 80-luvulla kuulosti siltä, että tuosta kurkusta ei pidemmän päälle tule muuta kuin pihinää: tuuttasi reilut kaksi tuntia ilman korvin kuultavia ongelmia. Esiintyminen oli pari naksua kasariaikoja rauhallisempaa, mikä on toki ymmärrettävää".
Anssi kertoo keikan aikana liikuttuneensa lähes kyyneliin - useamman kerran. Adams yhtyeineen toimitti perusrokkia niin pätevästi, että Anssin teki mieli huutaa "vit*u, juuri näin. Tästä on kyse". Miinustakin löytyi, mutta se ei tunnelmaa suuremmin latistanut. "Sain mielen hyväksi, ja vahvistusta omaankin tekemiseen".
Lue Anssin somepostaus kokonaisuudessaan:
"Bryan Adams. En tiedä, oliko paras näkemäni keikka, mutta meni ainakin top vitoseen.
Uskomatonta laulamista 65-vuotiaalta, joka jo 80-luvulla kuulosti siltä, että tuosta kurkusta ei pidemmän päälle tule muuta kuin pihinää: tuuttasi reilut kaksi tuntia ilman korvin kuultavia ongelmia. Esiintyminen oli pari naksua kasariaikoja rauhallisempaa, mikä on toki ymmärrettävää.
Todistin tekemistä, jollaiseen itsekin pyrin: rokkibändin kursailematon esitys, enemmän keikka kuin show. Visuaalisia elementtejä (iso videoseinä bändin takana, ilmassa leijuva jättimäinen nyrkkeilyhanska) oli omaan makuuni sopivasti: niistä tuli kivaa lisäarvoa, mutta eivät astuneet livemusan varpaille. Soundipuoli oli ainakin omalle paikalleni tasapainoinen, ja energiaa välittävä.
Tuntui niin hyvältä kuunnella rockmusiikkia, että liikutuin useampaan otteeseen — piti nieleskellä ja räpytellä silmiä. Teki mieli huutaa, että VITTU, JUURI NÄIN! TÄSTÄ ON KYSE! En tietenkään huutanut, vaan istuin hiljaa jakkarallani. Sisuksissa kuitenkin kipinöi.
En lopulta tiedä Bryan Adamsista paljoakaan. En muista nähneeni häneen liittyviä lööppejä, en tunne vaiheitaan. En ole lukenut Bryan Adams -kirjoja, en pahemmin edes lehtijuttuja. Hän ei ole HAHMO. Tiedän vain, että musiikin ohella hän valokuvaa taiten, ja keräilee kalliita putkimikkejä. Lavalla hän ei ollut erityisen rocktähtimäinen, vaan jopa vaatimattoman oloinen. Syntyi vaikutelma kivasta ja mutkattomasta tyypistä, jonka seurassa oli hyvä olla.
Jupisen ainoastaan siitä, että joissain biiseissä basso tuli luultavasti kovalevyltä. Bryan hoiti itse bassotonttia n. puolet keikasta (arvostan!), osassa biisejä kiipparisti sormeili synabassoa, mutta sitten oli niitä kappaleita, joissa basso soi ilman että kukaan soitti. Tämä oli outoa, koska keikka näyttäytyi minulle sellaisena, jossa haluttiin korostaa livesoittoa ja bändikemiaa.
Tykkään keikoilla katsella ja kuunnella muusikoita, seurata mitä kukin tekee. Heti, kun bändisoittoon liittyviä asioita tulee taustanauhalta, alan epäillä näkemääni ja kuulemaani. Kyynistyn.
Mutta se oli vain pieni miinus hienoon ja kohottavaan keikkaan. Sain mielen hyväksi, ja vahvistusta omaankin tekemiseen. Kiitos, Kanada".
 |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti