Samuli Putrolta uusi albumi ja keikkaa riittää
Tänään viisikymmentäviisi vuotta täyttävä lauluntekijä Samuli Putro julkaisee 26.9. yhdeksännen sooloalbuminsa, "Viime yöltä".
Levyn ensimmäiset singlet, Kuvat meistä kaikista ja Kesävieraat, ovat viihtyneet radiotaajuuksilla tiuhaan. Kuten myös jo vuonna 2024 julkaistu Ellinooran kanssa tehty jättihitti Osuma.
"Biisit on kirjoitettu samaan aikaan kuin Elämäni miehet -kirja, vuosina 2022-2023. Kyllähän siellä pyöritään hetkittäin samantapaisten teemojen parissa. Poikapainia ja hölmöilyä erämökissä", kuittaa Putro.
Putro lähtee mittavalle levynjulkaisukiertueelle, joka alkaa 2.10. artistin lapsuuden kotikaupungista Raahesta.
Putron vuoteen mahtuu yli sata lavalle nousua - henkilökohtainen ennätys.
Ja luvassa on vielä yksi vähän kookkaampi yllätys, mutta se kerrotaan vasta levyn julkaisun yhteydessä.
Viime yöltä -albumi on tehty Putron bändin voimin ja sen on loppuunsaattanut tuottaja Teemu Javanainen alias Heviteemu.
Vaikkei olla perillä, on ajatukset siellä -kiertue:
02.10. Raahesali
03.10. Oulu, Madetojan Sali
04.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
10.10. Salo, Teatteri Provinssi
11.10. Porvoo, Pensselitehdas
17.10. Imatra, Virta-sali
18.10. Lahti, Finlandia-klubi
19.10. Vantaa, Martinus-sali
24.10. Klaukkala, Monikko-sali
25.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
31.10. Järvenpää, Aino Areena
01.11. Tampere-talo
08.11. Mikkeli, Mikaeli
13.11. Hyvinkää-sali
14.11. Himos-areena
15.11. Espoo, Tapiola-sali
21.11. Ylivieska, Akustiikka
22.11. Kajaani, Kaukametsän Sali
23.11. Kuopio, Kaupunginteatteri
28.11. Pori, Kehräämö Live
29.11. Pieksämäki, Poleeni
12.12. Kangasala-talo
13.12. Jyväskylä, Lutakko
19.12. Helsinki, Savoy
20.12. Turku, Kaupunginteatteri

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti