Tuorein sisältö

True Detectiven 5. kausi tahtoo Nicolas Cagen

Tänään klo 18.00 | Luettu: 197 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Nicolas Cage neuvottelee True Detective -sarjan 5. kauden pääroolista. Antologiasarja sijoittuu tällä kertaa New Yorkiin. Cagen on määrä näytellä poliisietsivää nimeltä Henry Logan.

Hollywood-uutisissa "neuvottelee" tarkoittaa yleensä sitä, että näyttelijä on käytännössä mukana. Tässä tapauksessa sisäpiirilähteet tarkentavat, että Cage on pyörinyt roolin ympärillä jo jonkin aikaa, muttei ole vielä varmaa, kirjoittaako hän nimensä paperiin.

Päävastuussa 5. kaudesta on Issa López, joka vastasi myös kiitellystä 4. kaudesta, jonka alaotsikko oli Night Country. Kolmesta ensimmäisestä kaudesta vastasi sarjan luoja Nic Pizzolatto.

Kuvausten on määrä alkaa ensi vuonna. Ensi-ilta on HBO Maxissa 2027.

Cage on keskittynyt elokuviin tähän mennessä, mutta ensi vuonna hän näyttelee film noir -henkistä Spider-Mania tv-sarjassa Spider-Noir. Kyseessä on nimenomaan näytelty sarja. Cage on aiemmin toiminut hahmon ääninäyttelijänä Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia -animaatiossa.

Kuva alhaalla on Spider-Noir-sarjasta. Kuva ylhäällä on Dream Scenario -elokuvasta.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Arppa julkaisi jälle... Futuraman 13. kausi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova