Väkimäärältään tämän vuoden suurin yksittäinen konserttikokonaisuus Suomessa - Ultra Bra!
Ultra Bra täytti Helsingin Olympiastadionin kahdesti tänä viikonloppuna – yhteensä 82 000 kuulijaa saapui todistamaan ikonisen yhtyeen uransa kunnianhimoisimpia konsertteja. Konserttivieraiden lisäksi massiivista katusoittotempausta saapui seuraamaan yli kymmenen tuhatta ihmistä. Kahtena iltana peräkkäin stadionilla koettiin yli kahden tunnin spektaakkeli, joka yhdisti musiikillisen taidokkuuden, poikkeuksellisen vaativat sovitukset ja näyttävän visuaalisen toteutuksen. Konsertteja oli valmisteltu yli vuoden ajan juuri näitä kahta iltaa varten.
Ultra Bran Olympiastadionin konsertit olivat väkimäärältään tämän vuoden suurin yksittäinen konserttikokonaisuus Suomessa, ja samalla suurin myös koko Baltian alueella.
Ultra Bran 14-henkistä kokoonpanoa johti säveltäjä ja musiikillinen johtaja Kerkko Koskinen, ja sitä säesti lavalla 18-henkinen jousisektio sekä kuusi käyrätorvea. Konsertissa esitettiin 33 kappaletta, ja illan vaikuttavimpiin hetkiin kuului encore, jolloin lavalle nousi 400-henkinen kuoro. Näin lähes 450 esiintyjää oli yhtä aikaa yleisön edessä, ja hetkestä muodostui sukupolvia yhdistävä elämys. Konserttien visuaalisen näyttämön kruunasi poikkeuksellisen suuri, koko lavan levyinen screen, jonka visuaalisen sisällön Joel Melasniemi oli suunnitellut näyttäväksi kokonaisuudeksi.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti