Tuorein sisältö

Kirottu 4: Viimeiset riitit on vuoden isoja hittejä: viikonlopun katsotuimmat elokuvat

Tänään klo 16.50 | Luettu: 263 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kirottu 4: Viimeiset riitit (The Conjuring: Last Rites) oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa ja monilla muilla markkinoilla. Leffa on välitön hitti maksettuaan 55 miljoonaa dollaria ja tienattuaan avausviikonloppunaan 187 miljoonaa. Päivän tai kahden kuluttua leffan kansainvälinen kokonaistulos on parempi kuin edellisellä osalla, joka oli hitti myös, vaikka sitä hidastivat koronaviruspandemian jälkeiset käytännöt.

Tekijät ovat selventäneet, mitä "Viimeiset riitit" tarkoittaa tällä hetkellä. Tarina paranormaaleja ilmiöitä tutkivasta Warrenin pariskunnasta viedään päätökseen. Leffasaagan ensimmäinen vaihe päättyy (saagaan kuuluvat myös Annabelle- ja The Nun -elokuvat ja epävirallisesti pari muuta tapausta). Toinen vaihe on mahdollinen, mutta juuri nyt Viimeiset riitit pyrkii olemaan tyydyttävä loppu.

Kotimainen draama Elämä on juhla kertoo uutta suuntaa etsivistä ihmisistä. Yhden perheen kuviot ovat sekaisin ravintolan konkurssin jälkeen. Samaan aikaan alkoholisoitunut entinen Idols-tähti koettaa ryhdistäytyä.

Fleak: Kekseliäs ystäväni on suomalais-puolalais-ranskalais-malesialainen animaatio pyörätuoliin päätyneestä pojasta ja toisen ulottuvuuden karvaturrista, joka johtaa hänet villiin seikkailuun.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Kirottu 4: Viimeiset riitit (15 772) [17 394] |1|
2. Elämä on juhla (5 218) [8 764] |1|
3. Fleak: Kekseliäs ystäväni (3 308) [5 204] |1|
4. The Roses (3 279) [11 912] |2|
5. Mies ja alaston ase (2 871) [76 131] |6| - arvostelu
6. Hurja jengi 2 (2 145) [46 732] |6|
7. Materialists (1 884) [53 297] |6|
8. Weapons (1 607) [34 866] |5| - arvostelu
9. Caught Stealing (1 446) [5 404] |2|
10. Jurassic World: Rebirth (1 409) [111 947] |10|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Kirottu 4: Viimeiset riitit (83,0] [83,0] |1|
2. Hamilton. Uusinta. (10,0) [10,0] |1| - arvostelu
3. Weapons (5,4) [143,0] |5| - arvostelu
4. Perjantai on pahin 2 (3,8) [87,8] |5|
5. Caught Stealing (3,2) [12,8] |2|
6. The Roses (2,8) [12,3] |2|
7. The Fantastic Four: First Steps (2,8) [270,1] |7|
8. Hurja jengi 2 (2,5) [77,7] |6|
9. Light of the World (2,4) [2,4] |1|
10. Superman (1,0) [353,3] |9|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tänään Clarksonin fa... Daniel Craigin Benoi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova